Kuudella kielellä

Tämä Epätoivoinen Kotirouva päätti alkaa opiskelemaan ranskankieltä ihan tosissaan. Takana on yläaste- ja lukioranska (kolmantena kielenä eli englannin ja ruotsin jälkeen) erittäin eläväisen ja virkkusen J opettajan kanssa, ämmänköhän siitä kirjoitinkin. Kouluaikaan kieli tuntui heprealta, kielioppi mahdotonta sisäistää (subjunktiivi, HÄH?), ääntäminen vaikeaa, kuullun ymmärtämisestä puhumattakaan. Muutenkinhan se kirjoista pänttäämisen tulos on mitä on. Tässä vuosien mittaan olen muutamaan otteeseen palannut ranskan pariin mutta aina on jäänyt vähiin opiskelu enkä ole kieltä oikein koskaan tarvinnut. Läheltä on liipannut ainoastaan veljen luona Strasbourgissa vieraillessani (2005kö?) ja kahden viikon harjoittelussa Venetsian Hotel Danielin respassa pari vuotta myöhemmin. Kummassakin tapauksessa pystyin aika hyvin välttelemään sitä puhumista..

Aseina tässä uudessa taistelussa ovat pääasiassa BBC:n kielisivut, sieltä löytyi tasolleni sopiva Ma France –kurssi jota olen kohtalaisen säännöllisesti onnistunut seuraamaan. Veli toi aikanaan Strassin-tuliaisina ranskankielisen romaanin ja se on sitten iltalukemisena yöpöydällä. Lisäksi on tullut selailtua netissä ranskankielisiä uutisia ja muuta sellaista. Italian osaaminen tukee toki toista romaanista kieltä ja kun on se peruskielioppi näköjään kuitenkin jotenkuten siellä koulussa tullut sisäistettyä niin lukemaan pystyn kohtalaisesti. Muuten sitten ollaankin edelleen syvässä suossa. J Mutta hei, alkuunhan kaikki on hankalaa.. Jospa tulevaisuus toisi tullessaan työn jossa saisi mahdollisuuden ranskankielen aktiiviseen käyttöön. Tämän hetken työllistymistilanteen parantaminen olikin suurin motiivi että sain itseäni nyt niskasta kiinni tämän ranskantaidon parantamisen suhteen.

Ranskan lisäksi aloitin BBC:n sivuilla alkeissaksankurssin. Saksaa en ole koskaan opiskellut kenenkään johdolla, joskus ostanut ja vilkuillut Assimil-sarjan itseopiskelukirjaa. Saksaa kannattaisi nyt osata kun monissa avoin työpaikka –ilmoituksissa kaivataan hyvää saksantaitoa. Kun edes perusteet jotenkin saisi sisäistettyä siitäkin. Ja onpahan ainakin puuhaa jos aika käy pitkäksi sitä uuttaa työtä odotellessa (kaikki kotiäiti-lukijani, nyt saa nauraa. Tai siis nauratte tietenkin jo. Ja muille tiedoksi että taaperon kotimammana pyöriessä ajan ei ole mitenkään mahdollista käydä pitkäksi. 1+1=2.)

Kieliteemaan ja työnhakuun liittyen, mua vähän naurattaa kun ymmärrän ja tuotan kaikissa muodoissaan kolmea kieltä erittäin hyvin, ja paria muutakin jotenkuten, niin täällä Italiassa asuessahan se on kuin osaisi ”pelkästään” englantia. Italiaa ei lasketa, sitähän täytyy osata joka tapauksessa, ja suomea nyt ei varsinkaan lasketa. Ranskaa en uskalla todellakaan sanoa osaavani hyvin - vielä! J - koska en sitä rohkene näillä taidoilla puhua, toisin kuin monet italialaiset jotka ”puhuvat” mitä vaan kieltä vaikka osaisivat oikeasti vain tervehdyssanat, varsinkin nyt jotain ranskaa joka on melkein kuin italiaa. Ruotsi on melko ruosteessa, mutta eihän sitäkään lasketa. Saksanopiskelu on vielä niin lapsenkengissään että siitä on turha enempiä intoilla, katsotaan miten edistyy. Olishan se vaan vinkeetä sanoa osaavansa kuutta kieltä. Vaikka jossain työhaastattelussa. ;)

Poika menee edelleen kahdella kielellä mutta mielessä on kehitellä jonkinnäköistä englanninkielistä leikkihetkeä silloin tällöin, vaikka pari kertaa viikossa.. Muumien ihastuttava suomi-englanti –sanakirja tarttui mukaan kesällä kotomaassa ja siitä voitaisiin lähteä. En usko että kolmas kieli noin leikinomaisesti ja selkeästi omassa kontekstissaan mitenkään haittaisi pojan äidinkielten oppimista. Kaksivuotiaalla kaksikielisellä kun on jo selkeä taju siitä että on olemassa ”kieliä”. On noi lapset ihmeellisiä.

Tässä yhtenä päivänä poika halusi että tulen katsomaan jotain leikkijuttua lattialla, ja yritti ottaa mua kädestä kiinni. ”Äiti, tule käsittelyyn!”

Tikusta asiaa

Nyt täytyy tunnustaa että tämä blogin pitäminen on vaikeampaa kuin kuvittelin! Mutta koska olen niin hyvä aloittamaan kaikkea saamatta aikaan sen kummempaa.. niin nyt en aio luovuttaa näin helpolla! Eli uutta postausta väsäämään. J Oli sitten tähdellistä asiaa tai ei. J J Itse nimittäin ihailen bloggaajia joiden postaukset keskityvät johonkin selkeään aihepiiriin, ja sellaisena näin tämän omankin. Mutta ehkä tämä tästä ajan kanssa muotoutuu, sitä odotellessa.. lisää arkista höpinää.

Venetsian liepeille kuuluu edelleen syksyistä. Täälläkin on ruska, vaikka eihän se suomalaiselle isosiskolleen vertoja vedä. Kaunista katseltavaa kuitenkin. Oman pihan granaattiomenakin on pukeutunut keltaiseen, samoin miehen bonsaitarha. Ja voi miten poika nautti kylänraitin lehtikasoissa hyppimisestä. Sitä ilonpitoa ei voinut nauramatta katsella, vaikka puolella silmällä vilkuilinkin ympärille että milloin joku piipaa-auto ilmaantuu hakemaan hullua ulkomaalaista äitiä ja vaatteensa likaavaa ja kastelevaa lapsiraukkaa huostaan. Lapsella vielä nuha kaiken lisäksi! No siinä vaiheessa kun poika ilmoitti nähneensä lehtien seassa hämähäkin jopa tämä mamma älysi kiskoa poikansa kuiville. Tosin araknofobialla taisi olla enemmän osuutta asiaan kuin terveellä järjellä.

Nyt vietän harvinaista yksinäistä lauantai-iltaa; mieheltä tuli juuri tekstiviesti Padovasta lentopalloturnauksesta. Hänen fanittamansa joukkue on vastikään saanut uuden suomalaispelaajan, ja mies uutterasti harjoitteli sanomaan ”Moi! Minä puhun vähän suomea, minun vaimo on suomalainen. Tervetuloa Viboon ja onnea!”. Viestissä ilmoitti että sai asiansa perille ja tuli ymmärretyksikin. Hienoa! Jotain käytännön hyötyä siis tästä suomenkielestä näilläkin leveysasteilla! Minun ja pojan oli tarkoitus lähteä mukaan kun kerrankin pelaavat ihan naapurissa mutta päätinkin jäädä kotiin kun sain kuulla että peli alkaa vasta myöhään illalla. Taisi olla viisas ratkaisu kun viime yö meni valvoessa - tai erittäin huonosti nukkuessa - kärttyisen pojan kanssa. Poskihampaat tulossa, edelleen, sekä yskää, ne varmaan valvotti. Se minun pelinseuraaminenhan on sitäpaitsi sitä että juoksen ympäri katsomoa lapsen perässä ja yritän kuikuilla välillä kentälle ymmärtämättä loppujen lopuksi itse pelistä yhtään mitään. Eli hyvä näin. Yläkerrassa tuntuu nyt hiljenneen joten tämä äippä ottaa ison mokkapalan seuraksi ja viettää seuraavan tunteroisen englantilaisen jännärin parissa.

Ensin kuitenkin ”lasten suusta” –osuus. J Eilen illalla kuultua noin puolen tunnin ruokapöytäkiukuttelun päätteeksi: ”Äiti. Minä haluan syödä sieltä roskista. Ruokaa.” Että näin meillä. Ei kylläkään annettu roskiksesta ruokaa joten kiukuttelu jatkui vielä tovin.