mercoledì 26 ottobre 2011

Tervetuloa!

Uusi harrastukseni eli bloggaus alkakoon NYT! Kirjoittaminen on ollut aina lähellä sydäntä mutta edes pöytälaatikkoon ei juuri ole kertynyt viime vuosilta mitään. Jospa tämä auttaisi sanallisen luomisvimman tyydyttämiseen samalla kun saisin kirjattua ylös tärkeitä tapahtumia ja oikeastaan parasta kaikessa: ihan vaan arkea! Se kun on elämässä parasta, siitä jos mistä kannattaa tehdä juhlaa.

Pieni esittely voisi olla paikallaan. Olen siis asunut Italiassa (vähän eri puolilla mutta pohjoisessa aina) jo reilut 10 vuotta. Mieheni on ollut kuvioissa mukana aikalailla saman verran. 2009 meille syntyi ihana poika, ja täytyy kyllä myöntää että siitä lähtien allekirjoittaneen elämä on pyörinyt melkolailla lapsosen ympärillä. Saattaapi olla että blogitekstitkin tulee sivuamaan lähinnä tätä perhe-elämän auvoa. ;) Tulevaisuus näyttää sen.. Poju on kuitenkin kasvamassa kaksikieliseksi eli puhun hänelle aina ja vain suomea, ja italiaa sitten tietenkin kaikista muista tuuteista. Tämä kieliasia on minulle tärkeä ja myös ollut kovasti mielessä blogia ajatellen, mietin nimittäin että tänne saisi varmaan hyvin muistiin ja koottua kaikkea kivaa pojan kielenkehitykseen liittyen. Niin ja onhan tämän kirjoittaminen mahtavaa äidinkielijumppaa itselleni!

Jääköön tämä ensimmäinen teksti lyhyeksi jotta pääsen seuraavaa suunnittelemaan. Jännäilen myös että saanko lukijoita ajanmittaan.

Kiva kun kävit, tule toistekin! :)

8 commenti:

  1. ooook olenko mà ensimmàinen kommentoija sun blogissa! Sanooko J oikeesti vintiòmàinen?

    RispondiElimina
  2. Anna, kyllä, sinulla on kunnia olla ihan eka! :) :)

    Kiitos Vera A. ja Arja, vähän jänskättää että onko musta tähän mutta kokeilla täytyy!

    Juu kyllä on kuultu "olen vintiömäinen" pojan suusta..

    RispondiElimina
  3. ihana inna ,mä seuraan teita....:)
    jenni

    RispondiElimina
  4. Onnea uudelle blogille. Minàkin alan mielenkiinnolla seurata sinun jutustelujasi :)

    RispondiElimina