Pukin konttiin täytettä ja muutakin joulusälää

Meillä saa tänä jouluna lahjoja vain lapsi. Ja taitaa ne junaradat ja duplo-autot olla vähän meille vanhemmillekin. :) Ainakin isukille. Lahjat oli muka jo hankittu, maanantaina mies kävi töistä tullessaan hakemassa viimeisetkin, mutta innostuin sitten niin noista Mauri Kunnaksen kirjoista että etsin netistä niitä italiaksi ja samantein tilattiin pari. Tänään ne sitten saapui. Supernopeaa toimintaa, maanantai-iltana myöhään kun laitettiin tilaus menemään. Postikulujakaan ei tarvinnut maksaa kun tilaus ylitti 19 euroa. Nam.

En viitsinyt Koirien kalevalaa (La magica terra di Kalevala) vielä hirmuisesti selailla niin onpa sitten mullekin aattona jotain ylläriä ja kivaa puuhaa kun kuitenkin kyllästyn junaleikkeihin ennen noita perheen miespuolisia jäseniä. Toinen tilattu Kunnas on Arrivano i vichinghi joka meiltä siis löytyy suomeksikin.

No itse asiassa lahjat taidetaankin avata maan tavan mukaan tänä vuonna vasta joulupäivän aamuna. Periaatteessa lahjat on tapana avata monissa perheissä aattona keskiyön jälkeen, mutta lapset tietysti menevät usein nukkumaan aikaisemmin joten käytännössä siis seuraavana aamuna. Viime vuonna pojan ollessa siis 1,5v aloitimme availemaan lahjoja hänen kanssaan aattona illallisen päälle, mutta se oli vähän liian jännittävää puuhaa väsyneelle vesselille ja ehkä kolmannen paketin avaamisen alettua sanoi itse että riittää, ei ei. Nukkumaan siis mentiin, ja tänä vuonna tosiaankin suunniteltiin miehen kanssa avaavamme vain yhden kirjapaketin aattoiltana, sitä voi sitten katsella ja lukea iltasaduksi, ja kaikki muut lahjat vasta seuraavana aamuna niin leluilla saa ja jaksaa sitten leikkiä heti sydämensä kyllyydestä.

On tämä vanhemmuus tuonut joulunviettoonkin ihan eri säväyksen. Sanottakoon tähän että joulu on meille ja varsinkin minulle tärkeä tunnelmajuhla, emme juhli siis uskonnollisin perustein. Ennenkin ollaan miehen kanssa laiteltu joulukuusta ja valoja ja leivottukin jotain, mutta kyllä pojan syntymän jälkeen ja tänä vuonna varsinkin, kun on jo "isompi", tekee mieli ihan eri lailla paneutua luomaan sitä tunnelmaa ja perheen perinteitä. Aiheesta taisin mainita jo halloweenin aikaan, vaikka toki joulu juhlana painii ihan eri sarjassa.

Mulle on myös tosi tärkeää viettää joulua omassa kodissa omien tapojen kanssa. Toisaalta olisi mukava jos olisi vaikka muutama sukulainen juhlimassa meidän kanssa, mutta koskapa kaikki ovat kaukana niin kolmistaan ollaan. Anoppilassa en kamalan mielelläni vietä joulua, ihan siitä yksinkertaisesta syystä että en saa siihen joulun tunnelmaa yrittämälläkään. Ei ole kiinni kenenkään hyvästä tai pahasta tahdosta, heidän tapansa vaan ovat niin erilaiset kuin mihin minä olen tottunut. Joulunvietto kun ei siellä mielestäni poikkea juuri muista juhlista, ellei lahjoja ja joulukuusta (vilkkuvilla monivärivaloilla) oteta lukuun. Viimeksi kaksi vuotta sitten olimme heillä joulun ja mielestäni kaikki kiteytyy hyvin tähän tapahtumaan: kaikki hyväksyivät minun mieliksi yhden pienen kynttilän aattoillan ruokapöytään. Antipastojen aikana ensimmäinen poltti käsivartensa ojentaessaan jotain pöydän yli, kynttilöihin tottumattomana, ja suosiolla myönnyin että sen saa sammuttaa ja lopetin joulun teeskentelyn itsekin. ;)

Kertakäyttölautasia joulupöydässä ei kannata ehkä edes mainita? No joo, olihan ne punaisia kun arkena ovat valkoisia.

Suomalaista joulua Suomessa en ole päässyt viettämään pitkään aikaan, mutta eiköhän lähivuosina sellainen jäjestetä.

Eksyksissä..

Bloggerviidakossa nimittäin! Ilmeisesti muillakin on ongelmia blogilistan kanssa? Lisään sivuja, ne katoaa, lisään uudelleen, taas katoaa, luovutan ja sitten taas joku päivä ovatkin listalla. Kadotakseen taas seuraavaana. Höh.

Muutenkin tuntuu että olis kiva jotenkin älytä tästä enemmän. Olen koittanut lisätä itseäni joidenkin seuraamieni blogien jäseneksi. Onko se eri asia kuin seurata blogia julkisesti??

Ja sit jos haluan kommentoida toisen blogiin, en ole vielä ymmärtänyt logiikkaa millä saisin kommentoitua suoraan profiilillani.

No kai nää ennen pitkää avautuu, jopa mulle.

Lukemista kahdella kielellä

Sateiset ja harmaat päivät jatkuu. Kahtena edellisenä vuotena satoi muuten lunta juuri näin viikko-pari ennen joulua. Suli tietenkin pois muutamassa päivässä. Saataiskohan tänä vuonna luminen joulu, saataishan?! Jotenkin tähän säähän nyt sopii tällainen nostalgishenkinen lastenkirjapostaus.

Tänään taas luettiin ennen päiväunille menoa iki-ihania Inger ja Lasse Sandbergin Lapanen ja Lapaniina –kirjoja. Itse asiassa kaikki viisi hyllystä löytyvää. Pidin kirjoista itsekin lapsena ja poika on niihin myös tosi ihastunut, ovat vaan olleet vähän unholassa viime aikoina kun ollaan luettu enemmän noita isojen lasten kirjoja, eli Kunnasta jne. Herttaisen simppelit kuvat näissä, joissa silti riittää katsottavaa ja niitä NIIN jänniä ötököitä ja pikkulintuja melkein joka sivulla.

Lapasestahan on tehty piirroselokuvakin, sen voisi hankkia suomenkielisenä. Uudet versiot kirjoista ei miellyttäneet minua lainkaan kun vilkuilin Suomalaisessa viime Suomen-reissulla. Ihan väärin piirretyt kuvat. ;)

Muutama viikko sitten käytiin muuten ensimmäistä kertaa oikein kunnolla tutkimassa meidän kylän kirjastoa. Eihän näitä italialaisia kirjastoja oikein kotomaisiin voi verrata mutta se on jo hienoa että kirjasto yleensä kylästä löytyy, ja pikkulastenosastolla ainakin valikoima oli ihan kattava. Muutama oikea helmikin löytyi näin meikäläisen mittapuun mukaan: sama Mauri Kunnaksen Tassulan Tarinoita –sarjan kirja joka meillä on suomeksi sekä yksi Muumi-kirja. Hauska kun ovat päässeet isä ja poika lukemaan samoja tarinoita kuin me ollaan suomeksi luettu! Nimien käännökset on parhaita ja niille ollaan yhdessä pojan kanssa hihitelty.  Signorina Guendalina ja Tabacco, kuka arvaa? J Tassula on sitten Baulandia, italiassa bau bau = hauhau. Sitä Koiramäen käännöstä italiaksi en ole vielä löytänyt, jos joku lukijoista tietäis niin kertoohan!

Poika katseli yhtenä päivänä Herra Hakkarais-kirjassa olevaa karttaa ja puheli jotain siihen liittyen. Minä sitten kysyin että missäs se Suomi on.

Poika: "En löydä sitä mistään"

Minä: "Tuossa on Suomi"

Poika: "Siellä asutaan"

Minä:  "Joo-o. Kuka siellä Suomessa asuu?" Poika mietti mutta ei vastannut. Isovanhempia ajatellen yritin ehdottaa että siellähän asuu MU-

Poika tyytyväisenä: "MUUMEJA!"

Kuudella kielellä

Tämä Epätoivoinen Kotirouva päätti alkaa opiskelemaan ranskankieltä ihan tosissaan. Takana on yläaste- ja lukioranska (kolmantena kielenä eli englannin ja ruotsin jälkeen) erittäin eläväisen ja virkkusen J opettajan kanssa, ämmänköhän siitä kirjoitinkin. Kouluaikaan kieli tuntui heprealta, kielioppi mahdotonta sisäistää (subjunktiivi, HÄH?), ääntäminen vaikeaa, kuullun ymmärtämisestä puhumattakaan. Muutenkinhan se kirjoista pänttäämisen tulos on mitä on. Tässä vuosien mittaan olen muutamaan otteeseen palannut ranskan pariin mutta aina on jäänyt vähiin opiskelu enkä ole kieltä oikein koskaan tarvinnut. Läheltä on liipannut ainoastaan veljen luona Strasbourgissa vieraillessani (2005kö?) ja kahden viikon harjoittelussa Venetsian Hotel Danielin respassa pari vuotta myöhemmin. Kummassakin tapauksessa pystyin aika hyvin välttelemään sitä puhumista..

Aseina tässä uudessa taistelussa ovat pääasiassa BBC:n kielisivut, sieltä löytyi tasolleni sopiva Ma France –kurssi jota olen kohtalaisen säännöllisesti onnistunut seuraamaan. Veli toi aikanaan Strassin-tuliaisina ranskankielisen romaanin ja se on sitten iltalukemisena yöpöydällä. Lisäksi on tullut selailtua netissä ranskankielisiä uutisia ja muuta sellaista. Italian osaaminen tukee toki toista romaanista kieltä ja kun on se peruskielioppi näköjään kuitenkin jotenkuten siellä koulussa tullut sisäistettyä niin lukemaan pystyn kohtalaisesti. Muuten sitten ollaankin edelleen syvässä suossa. J Mutta hei, alkuunhan kaikki on hankalaa.. Jospa tulevaisuus toisi tullessaan työn jossa saisi mahdollisuuden ranskankielen aktiiviseen käyttöön. Tämän hetken työllistymistilanteen parantaminen olikin suurin motiivi että sain itseäni nyt niskasta kiinni tämän ranskantaidon parantamisen suhteen.

Ranskan lisäksi aloitin BBC:n sivuilla alkeissaksankurssin. Saksaa en ole koskaan opiskellut kenenkään johdolla, joskus ostanut ja vilkuillut Assimil-sarjan itseopiskelukirjaa. Saksaa kannattaisi nyt osata kun monissa avoin työpaikka –ilmoituksissa kaivataan hyvää saksantaitoa. Kun edes perusteet jotenkin saisi sisäistettyä siitäkin. Ja onpahan ainakin puuhaa jos aika käy pitkäksi sitä uuttaa työtä odotellessa (kaikki kotiäiti-lukijani, nyt saa nauraa. Tai siis nauratte tietenkin jo. Ja muille tiedoksi että taaperon kotimammana pyöriessä ajan ei ole mitenkään mahdollista käydä pitkäksi. 1+1=2.)

Kieliteemaan ja työnhakuun liittyen, mua vähän naurattaa kun ymmärrän ja tuotan kaikissa muodoissaan kolmea kieltä erittäin hyvin, ja paria muutakin jotenkuten, niin täällä Italiassa asuessahan se on kuin osaisi ”pelkästään” englantia. Italiaa ei lasketa, sitähän täytyy osata joka tapauksessa, ja suomea nyt ei varsinkaan lasketa. Ranskaa en uskalla todellakaan sanoa osaavani hyvin - vielä! J - koska en sitä rohkene näillä taidoilla puhua, toisin kuin monet italialaiset jotka ”puhuvat” mitä vaan kieltä vaikka osaisivat oikeasti vain tervehdyssanat, varsinkin nyt jotain ranskaa joka on melkein kuin italiaa. Ruotsi on melko ruosteessa, mutta eihän sitäkään lasketa. Saksanopiskelu on vielä niin lapsenkengissään että siitä on turha enempiä intoilla, katsotaan miten edistyy. Olishan se vaan vinkeetä sanoa osaavansa kuutta kieltä. Vaikka jossain työhaastattelussa. ;)

Poika menee edelleen kahdella kielellä mutta mielessä on kehitellä jonkinnäköistä englanninkielistä leikkihetkeä silloin tällöin, vaikka pari kertaa viikossa.. Muumien ihastuttava suomi-englanti –sanakirja tarttui mukaan kesällä kotomaassa ja siitä voitaisiin lähteä. En usko että kolmas kieli noin leikinomaisesti ja selkeästi omassa kontekstissaan mitenkään haittaisi pojan äidinkielten oppimista. Kaksivuotiaalla kaksikielisellä kun on jo selkeä taju siitä että on olemassa ”kieliä”. On noi lapset ihmeellisiä.

Tässä yhtenä päivänä poika halusi että tulen katsomaan jotain leikkijuttua lattialla, ja yritti ottaa mua kädestä kiinni. ”Äiti, tule käsittelyyn!”

Tikusta asiaa

Nyt täytyy tunnustaa että tämä blogin pitäminen on vaikeampaa kuin kuvittelin! Mutta koska olen niin hyvä aloittamaan kaikkea saamatta aikaan sen kummempaa.. niin nyt en aio luovuttaa näin helpolla! Eli uutta postausta väsäämään. J Oli sitten tähdellistä asiaa tai ei. J J Itse nimittäin ihailen bloggaajia joiden postaukset keskityvät johonkin selkeään aihepiiriin, ja sellaisena näin tämän omankin. Mutta ehkä tämä tästä ajan kanssa muotoutuu, sitä odotellessa.. lisää arkista höpinää.

Venetsian liepeille kuuluu edelleen syksyistä. Täälläkin on ruska, vaikka eihän se suomalaiselle isosiskolleen vertoja vedä. Kaunista katseltavaa kuitenkin. Oman pihan granaattiomenakin on pukeutunut keltaiseen, samoin miehen bonsaitarha. Ja voi miten poika nautti kylänraitin lehtikasoissa hyppimisestä. Sitä ilonpitoa ei voinut nauramatta katsella, vaikka puolella silmällä vilkuilinkin ympärille että milloin joku piipaa-auto ilmaantuu hakemaan hullua ulkomaalaista äitiä ja vaatteensa likaavaa ja kastelevaa lapsiraukkaa huostaan. Lapsella vielä nuha kaiken lisäksi! No siinä vaiheessa kun poika ilmoitti nähneensä lehtien seassa hämähäkin jopa tämä mamma älysi kiskoa poikansa kuiville. Tosin araknofobialla taisi olla enemmän osuutta asiaan kuin terveellä järjellä.

Nyt vietän harvinaista yksinäistä lauantai-iltaa; mieheltä tuli juuri tekstiviesti Padovasta lentopalloturnauksesta. Hänen fanittamansa joukkue on vastikään saanut uuden suomalaispelaajan, ja mies uutterasti harjoitteli sanomaan ”Moi! Minä puhun vähän suomea, minun vaimo on suomalainen. Tervetuloa Viboon ja onnea!”. Viestissä ilmoitti että sai asiansa perille ja tuli ymmärretyksikin. Hienoa! Jotain käytännön hyötyä siis tästä suomenkielestä näilläkin leveysasteilla! Minun ja pojan oli tarkoitus lähteä mukaan kun kerrankin pelaavat ihan naapurissa mutta päätinkin jäädä kotiin kun sain kuulla että peli alkaa vasta myöhään illalla. Taisi olla viisas ratkaisu kun viime yö meni valvoessa - tai erittäin huonosti nukkuessa - kärttyisen pojan kanssa. Poskihampaat tulossa, edelleen, sekä yskää, ne varmaan valvotti. Se minun pelinseuraaminenhan on sitäpaitsi sitä että juoksen ympäri katsomoa lapsen perässä ja yritän kuikuilla välillä kentälle ymmärtämättä loppujen lopuksi itse pelistä yhtään mitään. Eli hyvä näin. Yläkerrassa tuntuu nyt hiljenneen joten tämä äippä ottaa ison mokkapalan seuraksi ja viettää seuraavan tunteroisen englantilaisen jännärin parissa.

Ensin kuitenkin ”lasten suusta” –osuus. J Eilen illalla kuultua noin puolen tunnin ruokapöytäkiukuttelun päätteeksi: ”Äiti. Minä haluan syödä sieltä roskista. Ruokaa.” Että näin meillä. Ei kylläkään annettu roskiksesta ruokaa joten kiukuttelu jatkui vielä tovin.

Enemmän ja vähemmän sateisia syyspäiviä

Kuluva viikko ollaan oltu flunssaisen pojan kanssa melkolailla kotona, alkuviikosta sää oli sen verran kurja että ei onneksi tehnyt mieli nenäänsä ulos laittaa. Aika onneksi kuluu melko nopeasti vaikka mitään erityistä ei ohjelmassa olisikaan, poju kun onneksi nukkuu parin tunnin päiväunet vielä. Ainakin useimmiten. Ruokailuihin – ja niiden valmisteluun -  menee omat aikansa ja siinä välissä sitten puuhastellaan mitä milloinkin. En ajattele että tuonikäinen lapsi vielä tarvisi kamalasti ekstravirikkeitä perus leikkien, ulkoilun ja piirtelyn ynnä muun lisäksi joten melko vapaalla ohjelmalla meillä menee nämä arkipäivät. Ulkoilu on siis jäänyt minimiin tällä viikolla, se harmittaa, mutta toisaalta on ollut sitten aikaa tehdä muita juttuja. Nyt koti kiiltää, vaatekaapit on järjestyksessä – en kehtaa edes tunnustaa kuinka pitkään sitäkin oli suunniteltu – ja kurpitsalyhty Halloweenia varten koverrettu.

Ei siitä kovin pelottavannäköinen tullut, aikalailla päinvastoin. Mutta ensimmäisekseni ihan hieno! Seuraavan osaan jo suunnitellakin paremmin, tässä suu tuli liian alas - tai kurpitsa on vähän liian pieni. Halloweenista en ole todellakaan koskaan perustanut, pitänyt sitä ”amerikkalaisten hömpötyksenä”, mutta tänä vuonna iski jotenkin into keksiä jotain kivaa. Siihen vaikuttaa varmasti eniten se että olen kotona enkä töissä niin kuin edellisinä vuosina, eli aikaa ja energiaa on ihan eri tavalla, mutta lapsen myötä on myös tullut tarve ja halu luoda kivoja juttuja joista toivon mukaan tulee perheen perinteitä. Ainakin omasta lapsuudesta on onnellisia muistikuvia juuri juhlien perinteiden vaalimisesta. Ei niiden tarvitse kummoisiakaan olla, kunhan niihin liittyy yhdessä tekemisen ja laittamisen ilo. Toivottavasti poika on samaa mieltä isompana! Halloweenista vielä sen verran, että kurpitsalyhdyn lisäksi uusperinteisiimme tulee kuulumaan hassut spageteilla lävistetyt veriset nakit sekä muumionakit curry-seesaminsiemen-ranskiksilla ja jälkkäriksi haamumuffinsseja. Vieraina ystäväperhe kahden muksunsa kanssa, luulis maistuvan vaikka ystäväni pitääkin kyseistä juhlaa kammottavana ja osa lapsista on hiukan ”ruokarajoitteisia”. J Eli lasten ehdoilla tämä juhla. Onneksi ideoivalla äidillä on samalla hauskaa!

Mieheni soitteli päivällä töistä ja poju halusi kertoa isukille kurpitsalyhdystä.

Poika: ”Papi, abbiamo fatto zucca Halloween!” (=isi, tehtiin Halloween-kurpitsa”)

Isi (joka ei kuullut hyvin mitä poika sanoi ja luuli tämän puhuvan suomea): ”Cosa hai detto? Non ti capisco. Devi dirmelo in italiano.” (=mitä sanoit? En ymmärrä, sano italiaksi”)

Poika, kieltä vaihtaen: ”Tehtiin kurpitsalyhty!” :D

Tervetuloa!

Uusi harrastukseni eli bloggaus alkakoon NYT! Kirjoittaminen on ollut aina lähellä sydäntä mutta edes pöytälaatikkoon ei juuri ole kertynyt viime vuosilta mitään. Jospa tämä auttaisi sanallisen luomisvimman tyydyttämiseen samalla kun saisin kirjattua ylös tärkeitä tapahtumia ja oikeastaan parasta kaikessa: ihan vaan arkea! Se kun on elämässä parasta, siitä jos mistä kannattaa tehdä juhlaa.

Pieni esittely voisi olla paikallaan. Olen siis asunut Italiassa (vähän eri puolilla mutta pohjoisessa aina) jo reilut 10 vuotta. Mieheni on ollut kuvioissa mukana aikalailla saman verran. 2009 meille syntyi ihana poika, ja täytyy kyllä myöntää että siitä lähtien allekirjoittaneen elämä on pyörinyt melkolailla lapsosen ympärillä. Saattaapi olla että blogitekstitkin tulee sivuamaan lähinnä tätä perhe-elämän auvoa. ;) Tulevaisuus näyttää sen.. Poju on kuitenkin kasvamassa kaksikieliseksi eli puhun hänelle aina ja vain suomea, ja italiaa sitten tietenkin kaikista muista tuuteista. Tämä kieliasia on minulle tärkeä ja myös ollut kovasti mielessä blogia ajatellen, mietin nimittäin että tänne saisi varmaan hyvin muistiin ja koottua kaikkea kivaa pojan kielenkehitykseen liittyen. Niin ja onhan tämän kirjoittaminen mahtavaa äidinkielijumppaa itselleni!

Jääköön tämä ensimmäinen teksti lyhyeksi jotta pääsen seuraavaa suunnittelemaan. Jännäilen myös että saanko lukijoita ajanmittaan.

Kiva kun kävit, tule toistekin! :)