Tikusta asiaa

Nyt täytyy tunnustaa että tämä blogin pitäminen on vaikeampaa kuin kuvittelin! Mutta koska olen niin hyvä aloittamaan kaikkea saamatta aikaan sen kummempaa.. niin nyt en aio luovuttaa näin helpolla! Eli uutta postausta väsäämään. J Oli sitten tähdellistä asiaa tai ei. J J Itse nimittäin ihailen bloggaajia joiden postaukset keskityvät johonkin selkeään aihepiiriin, ja sellaisena näin tämän omankin. Mutta ehkä tämä tästä ajan kanssa muotoutuu, sitä odotellessa.. lisää arkista höpinää.

Venetsian liepeille kuuluu edelleen syksyistä. Täälläkin on ruska, vaikka eihän se suomalaiselle isosiskolleen vertoja vedä. Kaunista katseltavaa kuitenkin. Oman pihan granaattiomenakin on pukeutunut keltaiseen, samoin miehen bonsaitarha. Ja voi miten poika nautti kylänraitin lehtikasoissa hyppimisestä. Sitä ilonpitoa ei voinut nauramatta katsella, vaikka puolella silmällä vilkuilinkin ympärille että milloin joku piipaa-auto ilmaantuu hakemaan hullua ulkomaalaista äitiä ja vaatteensa likaavaa ja kastelevaa lapsiraukkaa huostaan. Lapsella vielä nuha kaiken lisäksi! No siinä vaiheessa kun poika ilmoitti nähneensä lehtien seassa hämähäkin jopa tämä mamma älysi kiskoa poikansa kuiville. Tosin araknofobialla taisi olla enemmän osuutta asiaan kuin terveellä järjellä.

Nyt vietän harvinaista yksinäistä lauantai-iltaa; mieheltä tuli juuri tekstiviesti Padovasta lentopalloturnauksesta. Hänen fanittamansa joukkue on vastikään saanut uuden suomalaispelaajan, ja mies uutterasti harjoitteli sanomaan ”Moi! Minä puhun vähän suomea, minun vaimo on suomalainen. Tervetuloa Viboon ja onnea!”. Viestissä ilmoitti että sai asiansa perille ja tuli ymmärretyksikin. Hienoa! Jotain käytännön hyötyä siis tästä suomenkielestä näilläkin leveysasteilla! Minun ja pojan oli tarkoitus lähteä mukaan kun kerrankin pelaavat ihan naapurissa mutta päätinkin jäädä kotiin kun sain kuulla että peli alkaa vasta myöhään illalla. Taisi olla viisas ratkaisu kun viime yö meni valvoessa - tai erittäin huonosti nukkuessa - kärttyisen pojan kanssa. Poskihampaat tulossa, edelleen, sekä yskää, ne varmaan valvotti. Se minun pelinseuraaminenhan on sitäpaitsi sitä että juoksen ympäri katsomoa lapsen perässä ja yritän kuikuilla välillä kentälle ymmärtämättä loppujen lopuksi itse pelistä yhtään mitään. Eli hyvä näin. Yläkerrassa tuntuu nyt hiljenneen joten tämä äippä ottaa ison mokkapalan seuraksi ja viettää seuraavan tunteroisen englantilaisen jännärin parissa.

Ensin kuitenkin ”lasten suusta” –osuus. J Eilen illalla kuultua noin puolen tunnin ruokapöytäkiukuttelun päätteeksi: ”Äiti. Minä haluan syödä sieltä roskista. Ruokaa.” Että näin meillä. Ei kylläkään annettu roskiksesta ruokaa joten kiukuttelu jatkui vielä tovin.