Väsymysvalitusta ja tuloja nonnustuksia

Vaikkakin myöhässä..  Hyvää ystävänpäivää lukijoille!

Nyt vois sit taas vaikka valittaa. Onhan se kiva kun saa teidän viattomien blogilukijoiden niskaan syytää sitä miten väsyttää, vali vali, poika on valvonut ja valvottanut kaksi edellistä yötä ja sitten ihan itse onnistuin olemaan nukkumatta viime yönä. Vali. Mutta päiväunia en mene nukkumaan vaikka kuinka tekis mieli, koska siitä seuraa vain uusi uneton yö, tai vähintään nukahtamisvaikeuksia illalla. Valitetaan siis täällä sen sijaan. : )

Pojan tarhaan tutustuminen on näennäisen onnellisesti ohi, jes. Ei oikein sopinut meidän aikatauluihin tuo puoli viideksi sinne kiirehtiminen, ja sitä edeltävistä päiväunista stressaaminen. Unet on vielä tarpeen, varsinkin jos herää aamulla aikaisin tai valvoo 3-4 tuntia keskellä yötä kuten nyt parina yönä on käynyt. Äitiinsä tullut, että tiedän mistä voi syytä hakea (jos semmoinen nyt mitään auttaisi), en minäkään saa helpolla unta uudelleen jos kunnolla herään, vaikka sitten keskellä yötä. Orastavan flunssan piikkiin laitetaan tämänkertaiset yöheräilyt – yleensähän poika sentään nukkuu yöt läpi heräämättä – ja voihan tuo päivähoitohommakin vaikuttaa jollakin tasolla vaikka muka hyvin on siellä viihtynytkin. Kyllä äidin haukansilmä on ollut huomaavinaan pientä oirehtimista sen suhteen. Toivottavasti kuitenkin viihtyy siellä, jatkossakin, ja tottuu varmasti ajan kanssa. Siihenkin että äiti AINA tulee hakemaan. Perusluottamus meihin vanhempiin ja myös muihin aikuisiin näyttäisi kuitenkin olevan vahvana pohjalla joten siitä on hyvä ponnistaa.

Tänä aamunakin kun lähdettiin ulos poju jo kyseli että mennäänkö tarhaan (*onkohan tuo tarha  vähän huonoa suomea? Kuulostaahan se vankikopperolta mutta minulle kotoinen ilmaus, ei tosin meiltä lapsuudenkotoa mutta muuten olen tottunut sitä käyttämään*), ei siis mitenkään huolestuneena.. Varmaan ihan mielellään olisi sinne mennytkin. Tarhan sijasta käytiin kuitenkin viemässä hakupaperit syksyllä alkavaa leikkikoulua varten sekä hedelmä- ja vihannesostoksilla kylämme keskiviikkotorilla ja lopuksi vielä lihakaupassa. Torimyyjien kunniaksi täytyy sanoa että joka kerran antavat kuitin ostoksista, vaikka veronkierron tiedetäänkin olevan Italiassa suosittu harrastus. Veronasta tulleet kiivit jotka päätyivät kassiimme olivat siis monessa mielessä veronalaisia. : ) En voinut vastustaa kiusausta sanaleikistä. Mistä tulikin mieleeni  kuinka hihittelin taas eilen Putouksen äärellä Usko Eevertti Luttisen kaksimielisille sananmuunnoksille. Sukkelin kirkastuminen! En kestä! Minuun puree juuri tuollainen sanoilla leikkivä huumori todella hyvin. Tunnustan myös – vaikkei ehkä kannattaisi tälläkään kertaa, mutta laitetaan väsymyshoureen piikkiin - että olin katsonut useamman jakson hahmokisaa ennen kuin edes tajusin että suosikkini perustuu näille sananväännöksille, ja silti nauratti. Saati sitten nyt. Piti ihan uudelleen katsoa aikaisempia jaksoja saadakseni kaiken irti. Tsihihi!

Harmaata ja valkoista vaahtismassaa ja elintarvikevärejä

Nyt kuulostaisi vihdoin yläkerrassa hiljenneen eli oletan että siellä nukutaan tai ainakin ollaan nukahtamassa. Taidan siis kaivaa jääkaapista aikaisemmin viikolla pyöräyttämäni vaahtismassat ja alkaa muovailemaan Mikki Hiirtä. Onnistuukohan se..? Korvat jo tein kokeeksi kuivumaan pari iltaa sitten, hyvin ovatkin kovettuneet mutta mitenkähän käy kookkaampien osien kanssa, ehtiikö kuivua ja pysyykö edes kasassa? Ja saako osat jotenkin yhteen? Spagettia kai voi käyttää tukipuuna, mielestäni jostain tuommoisen vinkin lukenut. Onneksi kakun saajat eivät tiedä mitä mulla on mielessä niin ei paineita siinä mielessä, mutta olisihan semmoinen kolmiulotteinen hahmo säväyttävämpi kuin pelkkä litteä Mikin-naama kakun pinnalla. Onnea itselleni yritykseen! ; )

Ai niin, meinasi unohtua. Ensimmäisenä valvomisyönä kokeilin pojan otsaa kädellä kun tuntui niin kuumalta pää omaa poskea vasten.

”Ei ole minulla LÄMMITYSTÄ!”