Juhlapyhäkooste ja kakkukuorruttelua

Niin ne joulunpyhät vain hujahti ohi. Täytyy vaan taas sanoa että oli paras joulu ikinä! Olemme toki saaneet osaksemme sääliviä katseita tutuilta kerrottuamme viettäneemme joulun ihan vaan kolmistaan, mutta sehän kuuluu asiaan. Minulle vaan parasta joulunviettoa on se että saa laitella kivoja juttuja mutta ettei tartte stressata liiemmin mistään. Olisihan italialaistyyppisessä sukujoulussa omat hyvät puolensa, totta kai, seuraa ja eläväisempi fiilis, mutta sen rauhallisen kynttilänhämyisen tunnelmallisuuden saisi kyllä unohtaa.  Joten, hyvä näin!

Välipäivinä käytiin mm. retkellä aurinkoisessa ja kauniissa Castelfranco Venetossa ihmettelemässä keskiaikaista kaupunginmuuria ja vilkuilemassa antiikkimyyjien kojuja.  Toisena päivänä meillä oli ystäviä illallisella ja käytin heitä koekaniineina valmistaessani elämäni ensimmäistä kertaa karjalanpiirakoita! Niistä tulikin tosi hyviä ja helppotekoisuus yllätti (riisipuuron tein edellisenä iltana sekä kaulitsin taikinan levyksi ja otin muotilla pyörylät!), maistuivat italialaisillekin. Niin ja sainhan mä yhden työtarjouksenkin vuoden viimeisinä päivinä, harmi vaan kun paikka oli niin kaukana kotoa ja hankalan matkan päässä - jo pelkkä haastatteluun pääseminen olisi ollut vaikeaa - että jouduin sanomaan ei. No, uusi vuosi ja uudet kujeet senkin asian suhteen!

 

Poju ja Greta, 5kk

Uudenvuoden vastaanottajaiset vietettiin tällä kertaa kavereiden seurassa ja isolla porukalla, toisin kuin viime vuosien sohvaperunameiningillä.  Poika jaksoi vaihtelevasti illan, ensin aiheutti ongelmia nälkä ja väsy ja syöminkien päälle sitten pelkkä väsy.. mutta kun sai välillä levätä äitin sylissä ja melkein nukahtaakin niin sitten taas jaksoi juoksennella isompien lasten ja varsinkin suloisen Greta-koiran perässä taas vähän aikaa. Pojan hyvä ruokahalu herättää aina ihastusta (silloin kun malttaa vieraisilla ollessa yleensä syödä mitään..) ja sinne pikku massuun katosivat niin lohileivät, mustekalapasta kuin sienetkin. Äippä jalomielisesti ja pyyteettömästi jakoi varsinkin niitä mustekalan lonkeroita omalta lautaseltaan lapsensa nälkää tyydyttämään. :D Ohjelmana juhlissa oli Ruokailun (iso osa osallistujista oli calabrialaisia joten syötävää oli PALJON) ohella karaokea sekä tanssia, mm. tarantellaa - tietenkin. Itse olin enimmäkseen seinäkukkasena nuokkuva poika sylissä mutta käytiin me ainakin sitä letkajenkantapaista yhdessä hyppelemässä. Täytyy myöntää että hauskanpidon lisäksi syyllisyys kalvoi illan aikana kun pieni ei oikein olisi jaksanut kaikkea sitä valvomista ja odottamista ja melua ja menoa. Mutta loppujen lopuksi hyvin meni ilta ja omaatuntoa parantaa tieto siitä että yleisesti ottaen meidän arki menee aika lailla lapsen ehdoilla tai vähintäänkin hänen tarpeitaan kunnioittaen.

Miehen synttärikakku

Loppiaisena oltiin sitten taas syömässä ystävien luona ja pyöräytin viemisiksi ranskanpastillikääretortun jonka päälle tein vaahtokarkkimassasta kuorrutuksen ja koristeita. Olen ihaillen seurannut suomalaisia leivontablogeja ja tiettyjen ystävien taidonnäytteitä FB:n kautta ja itsekin innostuin kokeilemaan kakkukoristeita ennen joulua löydettyäni lähikaupasta valmista sokerimassaa. Värejä mulla ei ollut joten miehen synttärikakkuun tuli koristeeksi lumiukko, lumilyhty ja jääkarhu. : ) Eräs ihana FB-ystäväni ehti apuun ja lähetti etelästä jauhevärejä joita siis kokeilin heti tuon loppiaistortun koristeluun. Ajan kanssa noita värejä varmasti oppii käyttämään paremmin, nyt sirottelin valmiin vaahtokarkkimassan päälle ja vaivasin sisään mutta punainen ainakin jäi pilkulliseksi. Vaahtismassa vei sydämeni, aloittelijan tuurilla siitä tuli juuri täydellistä kakun päällystämiseen ja litteisiin koristeisiin. Muunlaisia en yrittänytkään tehdä tähän hätään. Itse asiassa viikonlopuksi pitäisi tehdä taas kakku, en vaan tiedä minkälainen. Mietintämyssy siis päähän!

Leivonta-aiheinen Lapsen suusta tähän loppuun. Tää on eiliseltä kun leivottiin mokkapaloja:

Minä: Miltäs maistuu meidän yhdessä tekemä kakku?

Poika: Kyllä maistuu hyvältä. Ja hienolta!

Ja toinen, päiväuniaiheinen (sen kunniaksi että yläkerrassa pitäisi nukkua tähän aikaan, sen sijaan siellä kukutaan vieläkin, hohhoijaa), eiliseltä tämäkin:

Poika sängyssään päiväunille asettumassa. Kutsuu mua ja menen katsomaan.

Poika: Äiti, sinä tulit!

Minä: Onko tullut kakka?

Poika, painean pään tyynyyn: Ei. Minä haluan LEPOA!

Pukin konttiin täytettä ja muutakin joulusälää

Meillä saa tänä jouluna lahjoja vain lapsi. Ja taitaa ne junaradat ja duplo-autot olla vähän meille vanhemmillekin. :) Ainakin isukille. Lahjat oli muka jo hankittu, maanantaina mies kävi töistä tullessaan hakemassa viimeisetkin, mutta innostuin sitten niin noista Mauri Kunnaksen kirjoista että etsin netistä niitä italiaksi ja samantein tilattiin pari. Tänään ne sitten saapui. Supernopeaa toimintaa, maanantai-iltana myöhään kun laitettiin tilaus menemään. Postikulujakaan ei tarvinnut maksaa kun tilaus ylitti 19 euroa. Nam.

En viitsinyt Koirien kalevalaa (La magica terra di Kalevala) vielä hirmuisesti selailla niin onpa sitten mullekin aattona jotain ylläriä ja kivaa puuhaa kun kuitenkin kyllästyn junaleikkeihin ennen noita perheen miespuolisia jäseniä. Toinen tilattu Kunnas on Arrivano i vichinghi joka meiltä siis löytyy suomeksikin.

No itse asiassa lahjat taidetaankin avata maan tavan mukaan tänä vuonna vasta joulupäivän aamuna. Periaatteessa lahjat on tapana avata monissa perheissä aattona keskiyön jälkeen, mutta lapset tietysti menevät usein nukkumaan aikaisemmin joten käytännössä siis seuraavana aamuna. Viime vuonna pojan ollessa siis 1,5v aloitimme availemaan lahjoja hänen kanssaan aattona illallisen päälle, mutta se oli vähän liian jännittävää puuhaa väsyneelle vesselille ja ehkä kolmannen paketin avaamisen alettua sanoi itse että riittää, ei ei. Nukkumaan siis mentiin, ja tänä vuonna tosiaankin suunniteltiin miehen kanssa avaavamme vain yhden kirjapaketin aattoiltana, sitä voi sitten katsella ja lukea iltasaduksi, ja kaikki muut lahjat vasta seuraavana aamuna niin leluilla saa ja jaksaa sitten leikkiä heti sydämensä kyllyydestä.

On tämä vanhemmuus tuonut joulunviettoonkin ihan eri säväyksen. Sanottakoon tähän että joulu on meille ja varsinkin minulle tärkeä tunnelmajuhla, emme juhli siis uskonnollisin perustein. Ennenkin ollaan miehen kanssa laiteltu joulukuusta ja valoja ja leivottukin jotain, mutta kyllä pojan syntymän jälkeen ja tänä vuonna varsinkin, kun on jo "isompi", tekee mieli ihan eri lailla paneutua luomaan sitä tunnelmaa ja perheen perinteitä. Aiheesta taisin mainita jo halloweenin aikaan, vaikka toki joulu juhlana painii ihan eri sarjassa.

Mulle on myös tosi tärkeää viettää joulua omassa kodissa omien tapojen kanssa. Toisaalta olisi mukava jos olisi vaikka muutama sukulainen juhlimassa meidän kanssa, mutta koskapa kaikki ovat kaukana niin kolmistaan ollaan. Anoppilassa en kamalan mielelläni vietä joulua, ihan siitä yksinkertaisesta syystä että en saa siihen joulun tunnelmaa yrittämälläkään. Ei ole kiinni kenenkään hyvästä tai pahasta tahdosta, heidän tapansa vaan ovat niin erilaiset kuin mihin minä olen tottunut. Joulunvietto kun ei siellä mielestäni poikkea juuri muista juhlista, ellei lahjoja ja joulukuusta (vilkkuvilla monivärivaloilla) oteta lukuun. Viimeksi kaksi vuotta sitten olimme heillä joulun ja mielestäni kaikki kiteytyy hyvin tähän tapahtumaan: kaikki hyväksyivät minun mieliksi yhden pienen kynttilän aattoillan ruokapöytään. Antipastojen aikana ensimmäinen poltti käsivartensa ojentaessaan jotain pöydän yli, kynttilöihin tottumattomana, ja suosiolla myönnyin että sen saa sammuttaa ja lopetin joulun teeskentelyn itsekin. ;)

Kertakäyttölautasia joulupöydässä ei kannata ehkä edes mainita? No joo, olihan ne punaisia kun arkena ovat valkoisia.

Suomalaista joulua Suomessa en ole päässyt viettämään pitkään aikaan, mutta eiköhän lähivuosina sellainen jäjestetä.