Väsymysvalitusta ja tuloja nonnustuksia

Vaikkakin myöhässä..  Hyvää ystävänpäivää lukijoille!

Nyt vois sit taas vaikka valittaa. Onhan se kiva kun saa teidän viattomien blogilukijoiden niskaan syytää sitä miten väsyttää, vali vali, poika on valvonut ja valvottanut kaksi edellistä yötä ja sitten ihan itse onnistuin olemaan nukkumatta viime yönä. Vali. Mutta päiväunia en mene nukkumaan vaikka kuinka tekis mieli, koska siitä seuraa vain uusi uneton yö, tai vähintään nukahtamisvaikeuksia illalla. Valitetaan siis täällä sen sijaan. : )

Pojan tarhaan tutustuminen on näennäisen onnellisesti ohi, jes. Ei oikein sopinut meidän aikatauluihin tuo puoli viideksi sinne kiirehtiminen, ja sitä edeltävistä päiväunista stressaaminen. Unet on vielä tarpeen, varsinkin jos herää aamulla aikaisin tai valvoo 3-4 tuntia keskellä yötä kuten nyt parina yönä on käynyt. Äitiinsä tullut, että tiedän mistä voi syytä hakea (jos semmoinen nyt mitään auttaisi), en minäkään saa helpolla unta uudelleen jos kunnolla herään, vaikka sitten keskellä yötä. Orastavan flunssan piikkiin laitetaan tämänkertaiset yöheräilyt – yleensähän poika sentään nukkuu yöt läpi heräämättä – ja voihan tuo päivähoitohommakin vaikuttaa jollakin tasolla vaikka muka hyvin on siellä viihtynytkin. Kyllä äidin haukansilmä on ollut huomaavinaan pientä oirehtimista sen suhteen. Toivottavasti kuitenkin viihtyy siellä, jatkossakin, ja tottuu varmasti ajan kanssa. Siihenkin että äiti AINA tulee hakemaan. Perusluottamus meihin vanhempiin ja myös muihin aikuisiin näyttäisi kuitenkin olevan vahvana pohjalla joten siitä on hyvä ponnistaa.

Tänä aamunakin kun lähdettiin ulos poju jo kyseli että mennäänkö tarhaan (*onkohan tuo tarha  vähän huonoa suomea? Kuulostaahan se vankikopperolta mutta minulle kotoinen ilmaus, ei tosin meiltä lapsuudenkotoa mutta muuten olen tottunut sitä käyttämään*), ei siis mitenkään huolestuneena.. Varmaan ihan mielellään olisi sinne mennytkin. Tarhan sijasta käytiin kuitenkin viemässä hakupaperit syksyllä alkavaa leikkikoulua varten sekä hedelmä- ja vihannesostoksilla kylämme keskiviikkotorilla ja lopuksi vielä lihakaupassa. Torimyyjien kunniaksi täytyy sanoa että joka kerran antavat kuitin ostoksista, vaikka veronkierron tiedetäänkin olevan Italiassa suosittu harrastus. Veronasta tulleet kiivit jotka päätyivät kassiimme olivat siis monessa mielessä veronalaisia. : ) En voinut vastustaa kiusausta sanaleikistä. Mistä tulikin mieleeni  kuinka hihittelin taas eilen Putouksen äärellä Usko Eevertti Luttisen kaksimielisille sananmuunnoksille. Sukkelin kirkastuminen! En kestä! Minuun puree juuri tuollainen sanoilla leikkivä huumori todella hyvin. Tunnustan myös – vaikkei ehkä kannattaisi tälläkään kertaa, mutta laitetaan väsymyshoureen piikkiin - että olin katsonut useamman jakson hahmokisaa ennen kuin edes tajusin että suosikkini perustuu näille sananväännöksille, ja silti nauratti. Saati sitten nyt. Piti ihan uudelleen katsoa aikaisempia jaksoja saadakseni kaiken irti. Tsihihi!

Harmaata ja valkoista vaahtismassaa ja elintarvikevärejä

Nyt kuulostaisi vihdoin yläkerrassa hiljenneen eli oletan että siellä nukutaan tai ainakin ollaan nukahtamassa. Taidan siis kaivaa jääkaapista aikaisemmin viikolla pyöräyttämäni vaahtismassat ja alkaa muovailemaan Mikki Hiirtä. Onnistuukohan se..? Korvat jo tein kokeeksi kuivumaan pari iltaa sitten, hyvin ovatkin kovettuneet mutta mitenkähän käy kookkaampien osien kanssa, ehtiikö kuivua ja pysyykö edes kasassa? Ja saako osat jotenkin yhteen? Spagettia kai voi käyttää tukipuuna, mielestäni jostain tuommoisen vinkin lukenut. Onneksi kakun saajat eivät tiedä mitä mulla on mielessä niin ei paineita siinä mielessä, mutta olisihan semmoinen kolmiulotteinen hahmo säväyttävämpi kuin pelkkä litteä Mikin-naama kakun pinnalla. Onnea itselleni yritykseen! ; )

Ai niin, meinasi unohtua. Ensimmäisenä valvomisyönä kokeilin pojan otsaa kädellä kun tuntui niin kuumalta pää omaa poskea vasten.

”Ei ole minulla LÄMMITYSTÄ!”

Vintiömäinen tarhaan

Netistä ihan ilman lupaa kopsattuja kuvia..

Onpas taas ollut hiljaista tällä saralla.. Muuten onkin ollut kaikenlaista menoa ja meininkiä. Tärkeinpänä varmaan se että poika on aloittanut tarhan. Kolme tutustumispäivää takana viime viikolla ja vielä huomenna yksi, ja jos menee edelleen hienosti ilman äitiä siellä niin saadaan aloittaa tarhailu kunnolla! Se tarkoittaa meidän mittapuussa sitä että vien pojan sinne parina aamuna viikossa muutamaksi tunniksi kerrallaan. Tutustumispäivien perusteella poika on tarhasta innoissaan eikä hänellä ole ollut mitään ongelmia jäädä sinne ilman äitiä. Eikä kyllä minullakaan jättää poika sinne. ;) Tarha on yksityinen centro d’infanzia, pieni mutta söötti, 15 minuutin kävelymatkan päässä kotoa, kaksi nuorta naista pyörittämässä ja lapsiakin maksimissaan kuulemma hiukan kymmenen paremmalla puolella. Ensivaikutelma koko hommasta siis hyvä, katsotaan miten jatkossa sujuu.

 Vielä en ole kunnolla päässyt maistamaan omaa aikaa sillä tutustumisen aikana on täytynyt hiippailla tarhan lähettyvillä sen varalta jos tädit soittaa, mutta ensi torstaina luultavasti jätän pojan ensimmäistä kertaa useammaksi tunniksi. Tarhassa on silloin nimittäin karnevaalijuhlat. Pojalle hankittiin jo kiireen vilkkaa merirosvopuku, innoissaan sitä etsi meidän kanssa kaupoista eilen mutta ei ole suostunut kokeilemaan päälleen. Katsotaan muuttuuko mieli torstaihin mennessä vai oliko aivan turha ostos.

Olen tästä tarhajutusta aivan innoissani, monesta syystä. Tarha toimii tuntitaksasysteemillä eli saan viedä pojan sinne milloin haluan, riittää kun ilmoittaa edellisenä päivänä. Eli saadaan se haluamani pehmeä lasku ennen varsinaista leikkikouluun menoa ensi syksynä. Poju saa vaihtelua arkeen. Ja minä tosiaan hiukan sitä harvinaista omaa aikaa ja myöskin paikan johon viedä pojan jos tulee tarve. Esimerkiksi työhaastattelu! *toiveikkaana* :)

Ystäväni tilasi minulta synttärikakut poikansa 3-vuotisjuhlille ensi lauantaiksi. =O Alkujärkytyksen haihduttua otin haasteen vastaan ja minun luonteella nyt sitten pannaan parastaan, parempi tulla hienot. :D Täytteeksi toivottiin kinuskivaahtoa ja sovittiin yhdessä tilaajan kanssa että sen seuraksi teen jonkun suklaatäytteen, eli pelataan varman päälle. Koristeluiden suhteen sain vapaat kädet, kyselin vain onko pojalla joku suosikkihahmo. Mikki Hiiri kuulemma. Mustaa väriä mulla ei ollut joten en luvannut mitään, lupasin vaan keksiä jotain kivaa. Eilen löytyi sitten sitä mustaa elintarvikeväriäkin, ihan kahdessa eri muodossa, joten Mikkiä on nyt metsästetty netistä. Vaahtokarkkimassa siis jälleen kuvioissa mukana. Paperilla kaikki on jo selvää, saas nähdä mitä tästä tulee.. Palaan asiaan kuvien kanssa lauantain jälkeen. Ihana kun on joku projekti jossa saa hiukan toteuttaa luovuuttaan! Edes pieni sellainen.

Tämä tyttö taitaapi nyt lähteä Putoukselle. Eläköön telkkari netissä!

 ”Missä on nenäliina?” kuului just sohvalta, selvällä suomenkielellä. Eikä ollut perheen pieni mies kyseessä vaan se iso! En edes tajunnut heti että suomeksi juttelee. Joskus se aina innostuu, sööttiä.

Lisää kakkusia

Sydämiä minulle!

Leivoin itselleni synttärikakun viikko sitten ja halusin kokeilla siihen kinuskikuorrutusta. Suomalaisista leivontablogeista kurkin ohjeita ja uskaltauduin keittämään kermaa ja sokeria. Väri hämäsi ja meinasinkin keitelle seosta ihan liian kauan. Juuri ja juuri sain sen levitettyä kakun päälle, ennen kuin jähmettyi (ja kovaa siitä tulikin, hankala oli kakkua leikata). Pintaan tuli lisäksi epämääräistä kidekuviota. Suomalaisissa ohjeissa siis kinuski on ihan eri väristä, paljon tummempaa kuin tämä minun tekemä. Sokerista varmaan riippuu, itse laitoin ruokosokeria eli zucchero di canna joka on siis vaaleanruskeaa muttei niin tummaa kuin fariinisokeri. Täytteeksi tein tähän mascarpone-ananasvaahdon, ihan hyvä kokonaisuus, kun vaan oppisin laittamaan tarpeeksi sokeria täytteeseen! Kinuskikuorrutusta teki kuitenkin mieli kokeilla uudelleenkin.

Sunnuntain kunniaksi leivoin siis aamulla kääretorttua sillä aikaa kun poika puuhaili pihahommissa isukin kanssa. Torttulevy tarttui kääriessä kiinni paperiin ja tuloksena oli jotain jonka kimppuun oli ilmeisesti hyökätty kynsin ja hampain. Argh! Onneksi jääkaapissa oli vielä vaahtokarkkimassan jämät loppiaiselta - vai millos mä sen teinkään - ja siitä yritin kaulia pelastavaa peittoa. Massa oli kuivahtanut eikä toiminut enää yhtään niin hyvin kuin tuoreena, repeili, mutta sain kuitenkin käärön peitettyä joten kuten. Päälle keitin uuden yrityksen kinuskikuorrutetta, pikkuisen määrän vaan mutta riitti hyvin raitoihin. Myös suklaasta oli tarkoitus tulla raitoja eikä.. niin, mitä nuo nyt olis? Ei ainakaan niitä raitoja. Tässäkin on mascarpone-kermavaahtoa täytteenä, tällä kertaa kaakaojauheella ja pähkinäsuklaalla höystettynä. Tuolla se jääkaapissa odottaa herkkuhetkeä.

Juhlapyhäkooste ja kakkukuorruttelua

Niin ne joulunpyhät vain hujahti ohi. Täytyy vaan taas sanoa että oli paras joulu ikinä! Olemme toki saaneet osaksemme sääliviä katseita tutuilta kerrottuamme viettäneemme joulun ihan vaan kolmistaan, mutta sehän kuuluu asiaan. Minulle vaan parasta joulunviettoa on se että saa laitella kivoja juttuja mutta ettei tartte stressata liiemmin mistään. Olisihan italialaistyyppisessä sukujoulussa omat hyvät puolensa, totta kai, seuraa ja eläväisempi fiilis, mutta sen rauhallisen kynttilänhämyisen tunnelmallisuuden saisi kyllä unohtaa.  Joten, hyvä näin!

Välipäivinä käytiin mm. retkellä aurinkoisessa ja kauniissa Castelfranco Venetossa ihmettelemässä keskiaikaista kaupunginmuuria ja vilkuilemassa antiikkimyyjien kojuja.  Toisena päivänä meillä oli ystäviä illallisella ja käytin heitä koekaniineina valmistaessani elämäni ensimmäistä kertaa karjalanpiirakoita! Niistä tulikin tosi hyviä ja helppotekoisuus yllätti (riisipuuron tein edellisenä iltana sekä kaulitsin taikinan levyksi ja otin muotilla pyörylät!), maistuivat italialaisillekin. Niin ja sainhan mä yhden työtarjouksenkin vuoden viimeisinä päivinä, harmi vaan kun paikka oli niin kaukana kotoa ja hankalan matkan päässä - jo pelkkä haastatteluun pääseminen olisi ollut vaikeaa - että jouduin sanomaan ei. No, uusi vuosi ja uudet kujeet senkin asian suhteen!

 

Poju ja Greta, 5kk

Uudenvuoden vastaanottajaiset vietettiin tällä kertaa kavereiden seurassa ja isolla porukalla, toisin kuin viime vuosien sohvaperunameiningillä.  Poika jaksoi vaihtelevasti illan, ensin aiheutti ongelmia nälkä ja väsy ja syöminkien päälle sitten pelkkä väsy.. mutta kun sai välillä levätä äitin sylissä ja melkein nukahtaakin niin sitten taas jaksoi juoksennella isompien lasten ja varsinkin suloisen Greta-koiran perässä taas vähän aikaa. Pojan hyvä ruokahalu herättää aina ihastusta (silloin kun malttaa vieraisilla ollessa yleensä syödä mitään..) ja sinne pikku massuun katosivat niin lohileivät, mustekalapasta kuin sienetkin. Äippä jalomielisesti ja pyyteettömästi jakoi varsinkin niitä mustekalan lonkeroita omalta lautaseltaan lapsensa nälkää tyydyttämään. :D Ohjelmana juhlissa oli Ruokailun (iso osa osallistujista oli calabrialaisia joten syötävää oli PALJON) ohella karaokea sekä tanssia, mm. tarantellaa - tietenkin. Itse olin enimmäkseen seinäkukkasena nuokkuva poika sylissä mutta käytiin me ainakin sitä letkajenkantapaista yhdessä hyppelemässä. Täytyy myöntää että hauskanpidon lisäksi syyllisyys kalvoi illan aikana kun pieni ei oikein olisi jaksanut kaikkea sitä valvomista ja odottamista ja melua ja menoa. Mutta loppujen lopuksi hyvin meni ilta ja omaatuntoa parantaa tieto siitä että yleisesti ottaen meidän arki menee aika lailla lapsen ehdoilla tai vähintäänkin hänen tarpeitaan kunnioittaen.

Miehen synttärikakku

Loppiaisena oltiin sitten taas syömässä ystävien luona ja pyöräytin viemisiksi ranskanpastillikääretortun jonka päälle tein vaahtokarkkimassasta kuorrutuksen ja koristeita. Olen ihaillen seurannut suomalaisia leivontablogeja ja tiettyjen ystävien taidonnäytteitä FB:n kautta ja itsekin innostuin kokeilemaan kakkukoristeita ennen joulua löydettyäni lähikaupasta valmista sokerimassaa. Värejä mulla ei ollut joten miehen synttärikakkuun tuli koristeeksi lumiukko, lumilyhty ja jääkarhu. : ) Eräs ihana FB-ystäväni ehti apuun ja lähetti etelästä jauhevärejä joita siis kokeilin heti tuon loppiaistortun koristeluun. Ajan kanssa noita värejä varmasti oppii käyttämään paremmin, nyt sirottelin valmiin vaahtokarkkimassan päälle ja vaivasin sisään mutta punainen ainakin jäi pilkulliseksi. Vaahtismassa vei sydämeni, aloittelijan tuurilla siitä tuli juuri täydellistä kakun päällystämiseen ja litteisiin koristeisiin. Muunlaisia en yrittänytkään tehdä tähän hätään. Itse asiassa viikonlopuksi pitäisi tehdä taas kakku, en vaan tiedä minkälainen. Mietintämyssy siis päähän!

Leivonta-aiheinen Lapsen suusta tähän loppuun. Tää on eiliseltä kun leivottiin mokkapaloja:

Minä: Miltäs maistuu meidän yhdessä tekemä kakku?

Poika: Kyllä maistuu hyvältä. Ja hienolta!

Ja toinen, päiväuniaiheinen (sen kunniaksi että yläkerrassa pitäisi nukkua tähän aikaan, sen sijaan siellä kukutaan vieläkin, hohhoijaa), eiliseltä tämäkin:

Poika sängyssään päiväunille asettumassa. Kutsuu mua ja menen katsomaan.

Poika: Äiti, sinä tulit!

Minä: Onko tullut kakka?

Poika, painean pään tyynyyn: Ei. Minä haluan LEPOA!