Kevättä rohisevassa rinnassa

Muka kiireistä tämä elämä kun ei ehdi edes blogia päivittämään! :O

Tänään on taas superväsypäivä, mutta sellaista on nyt ollut jo muutaman viikon. Joko poika on valvottanut tai sitten ihan muuten vaan olen valvonut tai nukkunut huonosti tai herännyt liian aikaisin aamulla, erinäisistä syistä. Seuraavassa elämässä sitten nukutaan, on joku sanonut. Nähtäväksi jää.

Flunssakin taitaa olla iskemässä, nuhittu on koko perheen voimin jo pidemmän aikaa mutta tänään tuntuu ensimmäistä kertaa tälle vuodelle olo jotenkin kunnolla sairaalta. Toivottavasti saan pojan tarhaan huomenna.. Tänään laitoin myös päiväunille kun heräsi aamulla niin aikaisin. Periaatteessa meillä mennään nykyään ilman päiväunia, ja hyvin onkin mennyt. Illalla lapsi nukahtaa heti eikä pyöriskele tuntia sängyssä niin kuin ennen usein kävi. Iltaisin on toki väsynyt mutta harvoin ihan itkuraivaritasolla. Tunnustan että minulle on vaan raskasta tuo päiväunettomuus ja sen oman hetken poisjäänti. No, kai tähän pian tottuu. Onneksi on piirretyt niin saadaan molemmat se nollaushetki lounaan jälkeen. 0=)

Netistä löytyi, omaa kameraa ei sattunut mukaan.

Viime torstaina ja perjantaina olin auttelemassa kavereita hedelmällisyyslääkäreiden (varmaan taas ihan omasta päästä tuo sana) kongressissa kauniissa ja keväisessä Abano Termen kylpyläkaupungissa. Iisiä hommaa eli lähinnä passien ja osallistumistodistusten jakamista, tunti paniikkia per päivä ja loppuaika tylsää, palkka hyvä. Pikku tienesteille ei työtön sano ei, mutta parasta koko jutussa oli varmaan se että sain pariksi päiväksi muutakin ajateltavaa kuin päiväunet ja ulkoilut ja ruuanlaiton ja vessanpesun (näin hiukka kärjistäen ;) ). Siitä olin myös iloinen että näin isukilla oli tilaisuus olla kokopäiväYKSINhuoltajana pojulle, sitä kun ei nykyään tapahdu usein.

Kevät on tuonut tullessaan kodinlaittovimman. Talvi menikin ihmeen siististi ilman huonekalujen siirtelyä ja Ikeaan kinumista, miehen iloksi. Vaikka sisustusbudjetti on tällä hetkellä olematon niin ainahan kaapeista jotain löytyy ja siirtelyllä saa usein ihmeitä aikaan, samoin omilla käsillä. Tuleepahan kevätsiivottua samalla talven pölyt pois kun järkkää kirjahyllyjä & co uuteen uskoon. Isompaakin remppaa meidän koti kaipaisi, keittiö ja kylppäri olisi laitettava uusiksi, pihasta ja puutarhasta puhumattakaan, mutta niiden aika ei ole nyt. Jotain pientä kyllä pihalle laitellaan kesäksi, esimerkiksi ruohoa. : ) Eli tuonne kuvassa näkyvälle mutakentälle. Kelpaa siellä sitten lasten leikkiä kun aikuiset nauttii hyvästä ruuasta ja seurasta. Suunnitelmissa on nimittäin järjestää paljon grillilounaita tänä vuonna! Kahtena viimeisenä on jäänyt vähiin ne ilot, jotenkin ei vain muka olla ehditty. Tai muistettu.  Onneksi eräskin ystäväperheemme oli jo järjestämässä itseään meille grillauksen merkeissä heti kun säät sallii, jos me ei vaikka älyttäiskään kutsua. :D

Viime kesältä, oman peheen voimin.

Kohta täytyykin mennä herättelemään poikaa.. mutta nopeasti vielä että Mikki-kakut onnistuivat ihan kivasti, tai no oikeastaan tosi hyvin, jopa kosteutus oli kohdillaan. Koristeluissa tietty perfektionisti-minä näki miljoona pikku puutetta. Onneksi ei kuvassa näy kaikki. Eikä kerrota kellekään että kuvia ottaessa tökkäsin vahingossa sormeni vasemmanpuoleisen kakun kermakuorrutukseen.

Kotirouvan muisteloita

Tapahtuiko tänään ihmenukahtaminen vai unohdinko vaan laittaa itkuhälyttimen päälle? Yläkerrasta ei nimittäin ole kuulunut hiiskaustakaan päiväunille menon jälkeen. Toisin kuin tavallisesti... Viime aikoina on käytetty kaikki vanhat ja uudetkin konstit nukkumaanmenon pitkittämiseen. Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa että poju menee yleensä ihan mielellään nukkumaan, sekä päivä- että iltaunille, mutta ainahan pienelle kädenväännölle on tilaa ihan normaaleinakin päivinä.. Mutta kun kerran näin niin päivitetäänpäs blogia ihan rauhassa, kun kerran netissä ehdin muuten pyöriä jo aamusella! : )

Yleensä pojun päikkäriaika menee nimittäin työpaikkailmoituksia tutkaillessa ja mielellään myös joihinkin vastaillessa, sekä CV:tä ja esittelykirjeitä muokatessa ym asiaan liittyvässä puuhassa. Onkohan mun hakumetodeissa jotain vikaa vai johtuuko hiljaisuus todellakin pelkästään työmarkkinoiden yleisestä paikallaanjunnaamisesta? Miljoona kertaa olen jopa tarkistanut että onhan puhelinnumerot oikein.. Ilokseni kyllä huomasin semmoisen asian että avoimia paikkoja –ilmoituksia on alkanut viime viikosta olla enemmän kuin viime vuoden viimeisinä viikkoina, mikä oli tietysti odotettavissakin. Kaipa siellä jonkin oven takana on minullekin paikka, kunhan saisi vain jalkaa väliin.

Minä toimistolla vuonna 2007

Mun viimeisimmästä ja samalla ensimmäisestä ”kunnon” työpaikasta voisi kirjoittaa draamakomedian, ehkä palaan siihen joskus myöhemmin. Lyhyesti, kiva homma unelmafirmassa pienellä laivanvarustajalla päättyi monen kuukauden palkkarästeihin ja sen seurauksena itseni irtisanomiseen viime keväänä. Firma meni nurin monimiljoonavelkaisena ja melko turha toivo minulla ja kymmenillä ex-kollegoilla (saati muilla yhteistyökumppaneilla) saada penniäkään itse konkurssipesästä takaisin. Mahdollisimman ikävä juttu ja varsinkin suomalaisesta näkökulmasta käsittämätön. Mutta, mutta... vaikka päättyikin kamalalla tavalla niin paljon hyvääkin mahtui noihin neljään vuoteen enkä osaa ajatella että ”voi kun en olis ikinä päätynyt sinne töihin”.  Itse firmaan satuin sattumalta ja täällä niin suosituilla suosituksilla. Tsih! Työhaastattelu hoitui puhelimen välityksellä, itse olin sateenvarjon alla Venetsiassa menossa silloiseen pätkätyöpaikkaani. Mietin kyllä kovasti aikanaan että onko semmoinen puhelinvaihteessa ja respassa oleminen minun heiniä - eikä se ollutkaan-  mutta houkuttimena oli paikka lähempänä silloista kotia sekä vakisopimus HETI (mikä lottovoitto jo silloin Italiassa) ja onneksi muutaman kuukauden vastaanottoilun jälkeen minut siirrettiin paljon mielenkiintoisempiin hommiin paria kerrosta ylemmäksi. Kaveri joka mut sai sinne töihin oli mieheni uusi tuttavuus bonsai-harrastuksen kautta ja aina vitsailimmekin siitä kuinka saan kiittää pikku puita työpaikastani.

 Niin että mikäs onnenpotku tällä kertaa tarvittaisiin persuuksiin että sattuisin oikeaan aikaan siihen oikeaan paikkaan?  Ehkä olisi korkea aika aloittaa se miehen kanssa kauan haaveilemamme tanssiharrastus vaikka?! : D

...ja tämä taas keväällä 2011; oli aikaa olla pihalla pojan kanssa!
Kuvassa myös ne kuuluisat bonsait. :)

Samaan hengenvetoon vielä että joo, vaikka haluaisin kovasti jo palata työelämään ja saada sitä ”omaa” tekemistä eikä tämä kotona pyöriminen pitkän päälle oikein ole minua varten, niin ellei olisi nyt pelkoa siitä että jos pyörin pidempäänkin kotona niin vaikeutuu entisestään se töihin pääsy, ja taloudelliset  syyt siihen päälle (Italiassahan ei saa mitään tukia kotona oloon, muutaman kuukauden kestävää työttömyyskorvausta lukuun ottamatta), olisin mielelläni pojan kanssa kotona vielä, ainakin sinne leikkikoulun alkamiseen saakka eli ensi syksyyn. Viime kevät – töiden jättämisen jälkeen – ja kesä ovat olleet ehdottomasti elämäni parasta aikaa, kaiken sen turhautumisen ja syyllisyyden jälkeen mitä äitinä tunsin käydessäni töissä josta ei käytännössä edes saanut palkkaa. Onneksi, ONNEKSI, poika oli kotona mun äidin hoivissa. Ikuisesti kiitollinen ”aupair-mummulle” avusta ja huolenpidosta.

Nyt imurinvarteen! Täytyyhän kunnon italomamman kodin kiiltää. Ainakin yhden iltapäivän ajan silloin tällöin. ; )

*Lisätty myöhemmin* Tähän sopivasti lapsen suusta, kun kysyin pojalta äsken haluaako nähdä äidin blogin. Näytin alempaa kuvaa ja poika tunnisti että siinähän on hän itse sekä... BENSAITA. :D