Taapero mielinkielin

"Äiti, oletpas taitava!"
Näin meillä jo osataan mielistellä.

Isukille taas sanotaan
"Papi, sei troppo bravissimo!",
 kun sille päälle satutaan.

Taikka sitten
"Sìssignor Papi".

Sama suomeksi? Jep, kuultu on, nimittäin tietysti
"Joossignor Äiti"!

:)

Lukemista kahdella kielellä

Sateiset ja harmaat päivät jatkuu. Kahtena edellisenä vuotena satoi muuten lunta juuri näin viikko-pari ennen joulua. Suli tietenkin pois muutamassa päivässä. Saataiskohan tänä vuonna luminen joulu, saataishan?! Jotenkin tähän säähän nyt sopii tällainen nostalgishenkinen lastenkirjapostaus.

Tänään taas luettiin ennen päiväunille menoa iki-ihania Inger ja Lasse Sandbergin Lapanen ja Lapaniina –kirjoja. Itse asiassa kaikki viisi hyllystä löytyvää. Pidin kirjoista itsekin lapsena ja poika on niihin myös tosi ihastunut, ovat vaan olleet vähän unholassa viime aikoina kun ollaan luettu enemmän noita isojen lasten kirjoja, eli Kunnasta jne. Herttaisen simppelit kuvat näissä, joissa silti riittää katsottavaa ja niitä NIIN jänniä ötököitä ja pikkulintuja melkein joka sivulla.

Lapasestahan on tehty piirroselokuvakin, sen voisi hankkia suomenkielisenä. Uudet versiot kirjoista ei miellyttäneet minua lainkaan kun vilkuilin Suomalaisessa viime Suomen-reissulla. Ihan väärin piirretyt kuvat. ;)

Muutama viikko sitten käytiin muuten ensimmäistä kertaa oikein kunnolla tutkimassa meidän kylän kirjastoa. Eihän näitä italialaisia kirjastoja oikein kotomaisiin voi verrata mutta se on jo hienoa että kirjasto yleensä kylästä löytyy, ja pikkulastenosastolla ainakin valikoima oli ihan kattava. Muutama oikea helmikin löytyi näin meikäläisen mittapuun mukaan: sama Mauri Kunnaksen Tassulan Tarinoita –sarjan kirja joka meillä on suomeksi sekä yksi Muumi-kirja. Hauska kun ovat päässeet isä ja poika lukemaan samoja tarinoita kuin me ollaan suomeksi luettu! Nimien käännökset on parhaita ja niille ollaan yhdessä pojan kanssa hihitelty.  Signorina Guendalina ja Tabacco, kuka arvaa? J Tassula on sitten Baulandia, italiassa bau bau = hauhau. Sitä Koiramäen käännöstä italiaksi en ole vielä löytänyt, jos joku lukijoista tietäis niin kertoohan!

Poika katseli yhtenä päivänä Herra Hakkarais-kirjassa olevaa karttaa ja puheli jotain siihen liittyen. Minä sitten kysyin että missäs se Suomi on.

Poika: "En löydä sitä mistään"

Minä: "Tuossa on Suomi"

Poika: "Siellä asutaan"

Minä:  "Joo-o. Kuka siellä Suomessa asuu?" Poika mietti mutta ei vastannut. Isovanhempia ajatellen yritin ehdottaa että siellähän asuu MU-

Poika tyytyväisenä: "MUUMEJA!"

Kuudella kielellä

Tämä Epätoivoinen Kotirouva päätti alkaa opiskelemaan ranskankieltä ihan tosissaan. Takana on yläaste- ja lukioranska (kolmantena kielenä eli englannin ja ruotsin jälkeen) erittäin eläväisen ja virkkusen J opettajan kanssa, ämmänköhän siitä kirjoitinkin. Kouluaikaan kieli tuntui heprealta, kielioppi mahdotonta sisäistää (subjunktiivi, HÄH?), ääntäminen vaikeaa, kuullun ymmärtämisestä puhumattakaan. Muutenkinhan se kirjoista pänttäämisen tulos on mitä on. Tässä vuosien mittaan olen muutamaan otteeseen palannut ranskan pariin mutta aina on jäänyt vähiin opiskelu enkä ole kieltä oikein koskaan tarvinnut. Läheltä on liipannut ainoastaan veljen luona Strasbourgissa vieraillessani (2005kö?) ja kahden viikon harjoittelussa Venetsian Hotel Danielin respassa pari vuotta myöhemmin. Kummassakin tapauksessa pystyin aika hyvin välttelemään sitä puhumista..

Aseina tässä uudessa taistelussa ovat pääasiassa BBC:n kielisivut, sieltä löytyi tasolleni sopiva Ma France –kurssi jota olen kohtalaisen säännöllisesti onnistunut seuraamaan. Veli toi aikanaan Strassin-tuliaisina ranskankielisen romaanin ja se on sitten iltalukemisena yöpöydällä. Lisäksi on tullut selailtua netissä ranskankielisiä uutisia ja muuta sellaista. Italian osaaminen tukee toki toista romaanista kieltä ja kun on se peruskielioppi näköjään kuitenkin jotenkuten siellä koulussa tullut sisäistettyä niin lukemaan pystyn kohtalaisesti. Muuten sitten ollaankin edelleen syvässä suossa. J Mutta hei, alkuunhan kaikki on hankalaa.. Jospa tulevaisuus toisi tullessaan työn jossa saisi mahdollisuuden ranskankielen aktiiviseen käyttöön. Tämän hetken työllistymistilanteen parantaminen olikin suurin motiivi että sain itseäni nyt niskasta kiinni tämän ranskantaidon parantamisen suhteen.

Ranskan lisäksi aloitin BBC:n sivuilla alkeissaksankurssin. Saksaa en ole koskaan opiskellut kenenkään johdolla, joskus ostanut ja vilkuillut Assimil-sarjan itseopiskelukirjaa. Saksaa kannattaisi nyt osata kun monissa avoin työpaikka –ilmoituksissa kaivataan hyvää saksantaitoa. Kun edes perusteet jotenkin saisi sisäistettyä siitäkin. Ja onpahan ainakin puuhaa jos aika käy pitkäksi sitä uuttaa työtä odotellessa (kaikki kotiäiti-lukijani, nyt saa nauraa. Tai siis nauratte tietenkin jo. Ja muille tiedoksi että taaperon kotimammana pyöriessä ajan ei ole mitenkään mahdollista käydä pitkäksi. 1+1=2.)

Kieliteemaan ja työnhakuun liittyen, mua vähän naurattaa kun ymmärrän ja tuotan kaikissa muodoissaan kolmea kieltä erittäin hyvin, ja paria muutakin jotenkuten, niin täällä Italiassa asuessahan se on kuin osaisi ”pelkästään” englantia. Italiaa ei lasketa, sitähän täytyy osata joka tapauksessa, ja suomea nyt ei varsinkaan lasketa. Ranskaa en uskalla todellakaan sanoa osaavani hyvin - vielä! J - koska en sitä rohkene näillä taidoilla puhua, toisin kuin monet italialaiset jotka ”puhuvat” mitä vaan kieltä vaikka osaisivat oikeasti vain tervehdyssanat, varsinkin nyt jotain ranskaa joka on melkein kuin italiaa. Ruotsi on melko ruosteessa, mutta eihän sitäkään lasketa. Saksanopiskelu on vielä niin lapsenkengissään että siitä on turha enempiä intoilla, katsotaan miten edistyy. Olishan se vaan vinkeetä sanoa osaavansa kuutta kieltä. Vaikka jossain työhaastattelussa. ;)

Poika menee edelleen kahdella kielellä mutta mielessä on kehitellä jonkinnäköistä englanninkielistä leikkihetkeä silloin tällöin, vaikka pari kertaa viikossa.. Muumien ihastuttava suomi-englanti –sanakirja tarttui mukaan kesällä kotomaassa ja siitä voitaisiin lähteä. En usko että kolmas kieli noin leikinomaisesti ja selkeästi omassa kontekstissaan mitenkään haittaisi pojan äidinkielten oppimista. Kaksivuotiaalla kaksikielisellä kun on jo selkeä taju siitä että on olemassa ”kieliä”. On noi lapset ihmeellisiä.

Tässä yhtenä päivänä poika halusi että tulen katsomaan jotain leikkijuttua lattialla, ja yritti ottaa mua kädestä kiinni. ”Äiti, tule käsittelyyn!”

Tervetuloa!

Uusi harrastukseni eli bloggaus alkakoon NYT! Kirjoittaminen on ollut aina lähellä sydäntä mutta edes pöytälaatikkoon ei juuri ole kertynyt viime vuosilta mitään. Jospa tämä auttaisi sanallisen luomisvimman tyydyttämiseen samalla kun saisin kirjattua ylös tärkeitä tapahtumia ja oikeastaan parasta kaikessa: ihan vaan arkea! Se kun on elämässä parasta, siitä jos mistä kannattaa tehdä juhlaa.

Pieni esittely voisi olla paikallaan. Olen siis asunut Italiassa (vähän eri puolilla mutta pohjoisessa aina) jo reilut 10 vuotta. Mieheni on ollut kuvioissa mukana aikalailla saman verran. 2009 meille syntyi ihana poika, ja täytyy kyllä myöntää että siitä lähtien allekirjoittaneen elämä on pyörinyt melkolailla lapsosen ympärillä. Saattaapi olla että blogitekstitkin tulee sivuamaan lähinnä tätä perhe-elämän auvoa. ;) Tulevaisuus näyttää sen.. Poju on kuitenkin kasvamassa kaksikieliseksi eli puhun hänelle aina ja vain suomea, ja italiaa sitten tietenkin kaikista muista tuuteista. Tämä kieliasia on minulle tärkeä ja myös ollut kovasti mielessä blogia ajatellen, mietin nimittäin että tänne saisi varmaan hyvin muistiin ja koottua kaikkea kivaa pojan kielenkehitykseen liittyen. Niin ja onhan tämän kirjoittaminen mahtavaa äidinkielijumppaa itselleni!

Jääköön tämä ensimmäinen teksti lyhyeksi jotta pääsen seuraavaa suunnittelemaan. Jännäilen myös että saanko lukijoita ajanmittaan.

Kiva kun kävit, tule toistekin! :)