Huono päivä ja parempi päivä

Eilen oli yksi niitä päiviä kun vain odottaa iltaa että saa pään tyynyyn ja mielen nollaan. Ei mitään erityistä kyllä tapahtunut, vain kasauma pieniä arjen vastoinkäymisiä jotka yhdessä saivat mielen maahan.

Harvinaista herkkua Italiassa:
jääpuikkoja! :)

Pojan kanssa on menossa toinen yritys saada päivävaippa pois. Ensimmäisen kerran innostuin kokeilemaan sitä viime kesänä heti 2v-synttäreiden jälkeen. Koko kesä eli useampi kuukausi mentiin niin että kotona ei ollut vaippaa, käytiin potalla ahkerasti ja sinne pissattiinkin kiitettävästi, samoin ulkoiluvaippa oli usein kuiva, mutta syksyn tullen palattiin 24h-vaippailuun koska poika ei oppinut ilmoittamaan pissahätäänsä. Lisäksi joskus tuntui ettei edes huomannut että oli kastellut housut. Kesällä se siis vielä meni kun pystyi olemaan vähissä vaatteissa ja siis pesemään pelkkiä pikkuhousuja, mutta syksyn tullen meni hankalaksi  kun vahinkoja kuitenkin sattui melkein päivittäin. Nyt pari viikkoa taas kokeilua takana ja aika lailla tilanne näyttäisi samalta kuin kesällä: pottaan tekee mielellään pissat ja ulkoiluvaippa taas kuiva, mutta ei ilmoita, ei... toimii siis kun itse muistan laittaa parin tunnin välein potalle. Ja eilen siis oli sellainen päivä että vahinkoja tuli jatkuvasti vaikka potallakin käytiin. Muun muassa meidän paksu paripeitto kastui ja siispä mies sai kiikuttaa sen eilen töistä tullessa pesulaan. Onneksi oli sinkkupeittoja joilla pärjättiin tämä yö, meillähän on nimittäin kylmä.... yöllä varmaan semmoiset 16 astetta. Siivoilin aamun siis pissoja (ja muutakin) kaamean pääkivun saattelemana, ja kuin kirsikkana kakun päällä poika päätti olla nukkumatta päiväunia eli sain heittää hyvästit omalle ajalle iltapäivällä. Olisi nimittäin tullut tarpeeseen..

Näkymä kotikylän raitilta

Tiedän, ei tuo nyt kuulosta NIIN pahalta... eikä se sitä varmaan ollutkaan, joskus vaan on noita EI-päiviä! Itku oli päästä illalla kun saatiin lapsi vihdoin nukkumaan muutaman mutkan kautta ja pääsi itsekin rauhoittumaan. Tuli mieleen pojan vauva-ajat, silloin saattoi olla tuommoinen äärimmäisen uupunut olo. Tällä kertaa syytän kyllä sitä hakkaavaa päänsärkyä koska nukuttua on tullut ihan hyvin.

Tänään onkin sitten ollut ihan eri päivä (taidettiin nukahtaa päikkäreillekin heti kun on niin hiljaista!). : ) Pissaa on tullut vain pottaan tänään ja poika on siitä kyllä selvästi itsekin innoissaan, tituleerasi itseään Super-J:ksi potalla tänään kun hihkuin innoissani onnistumisesta. Suloista. Ei päänsärkyä eikä känkkäränkkää,  käytiin postissa ja ulkoilemassa.. normiarkea siis. Sopii hyvin tällaiselle arkifanille. Varsinkin eilisen jälkeen!

Poju vaatimattomissa lumileikeissä

Talvisia kuvia näiltä päiviltä, olemme nimittäin saaneet jo kolmena aamuna peräkkäin herätä ihailemaan valkoista maisemaa! Lunta on ollut ihan ohut kerros, eli ei olla päästy varsinaisesti lumileikkeihin mutta sen verran että käytiin granaattiomenaa ja kirsikkaa ravistelemassa pihalla pojan suureksi riemuksi: ihan kuin olisi satanut lunta! : ) Kyllä mä vielän jaksan toivoa oikein kunnon lumipyryä tällekin talvelle. Sitä odotellessa.. iloista tammikuun päivää sinullekin!

Pihalta: Prunus mume eli
japaninaprikoosi kukassa

Kotirouvan muisteloita

Tapahtuiko tänään ihmenukahtaminen vai unohdinko vaan laittaa itkuhälyttimen päälle? Yläkerrasta ei nimittäin ole kuulunut hiiskaustakaan päiväunille menon jälkeen. Toisin kuin tavallisesti... Viime aikoina on käytetty kaikki vanhat ja uudetkin konstit nukkumaanmenon pitkittämiseen. Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa että poju menee yleensä ihan mielellään nukkumaan, sekä päivä- että iltaunille, mutta ainahan pienelle kädenväännölle on tilaa ihan normaaleinakin päivinä.. Mutta kun kerran näin niin päivitetäänpäs blogia ihan rauhassa, kun kerran netissä ehdin muuten pyöriä jo aamusella! : )

Yleensä pojun päikkäriaika menee nimittäin työpaikkailmoituksia tutkaillessa ja mielellään myös joihinkin vastaillessa, sekä CV:tä ja esittelykirjeitä muokatessa ym asiaan liittyvässä puuhassa. Onkohan mun hakumetodeissa jotain vikaa vai johtuuko hiljaisuus todellakin pelkästään työmarkkinoiden yleisestä paikallaanjunnaamisesta? Miljoona kertaa olen jopa tarkistanut että onhan puhelinnumerot oikein.. Ilokseni kyllä huomasin semmoisen asian että avoimia paikkoja –ilmoituksia on alkanut viime viikosta olla enemmän kuin viime vuoden viimeisinä viikkoina, mikä oli tietysti odotettavissakin. Kaipa siellä jonkin oven takana on minullekin paikka, kunhan saisi vain jalkaa väliin.

Minä toimistolla vuonna 2007

Mun viimeisimmästä ja samalla ensimmäisestä ”kunnon” työpaikasta voisi kirjoittaa draamakomedian, ehkä palaan siihen joskus myöhemmin. Lyhyesti, kiva homma unelmafirmassa pienellä laivanvarustajalla päättyi monen kuukauden palkkarästeihin ja sen seurauksena itseni irtisanomiseen viime keväänä. Firma meni nurin monimiljoonavelkaisena ja melko turha toivo minulla ja kymmenillä ex-kollegoilla (saati muilla yhteistyökumppaneilla) saada penniäkään itse konkurssipesästä takaisin. Mahdollisimman ikävä juttu ja varsinkin suomalaisesta näkökulmasta käsittämätön. Mutta, mutta... vaikka päättyikin kamalalla tavalla niin paljon hyvääkin mahtui noihin neljään vuoteen enkä osaa ajatella että ”voi kun en olis ikinä päätynyt sinne töihin”.  Itse firmaan satuin sattumalta ja täällä niin suosituilla suosituksilla. Tsih! Työhaastattelu hoitui puhelimen välityksellä, itse olin sateenvarjon alla Venetsiassa menossa silloiseen pätkätyöpaikkaani. Mietin kyllä kovasti aikanaan että onko semmoinen puhelinvaihteessa ja respassa oleminen minun heiniä - eikä se ollutkaan-  mutta houkuttimena oli paikka lähempänä silloista kotia sekä vakisopimus HETI (mikä lottovoitto jo silloin Italiassa) ja onneksi muutaman kuukauden vastaanottoilun jälkeen minut siirrettiin paljon mielenkiintoisempiin hommiin paria kerrosta ylemmäksi. Kaveri joka mut sai sinne töihin oli mieheni uusi tuttavuus bonsai-harrastuksen kautta ja aina vitsailimmekin siitä kuinka saan kiittää pikku puita työpaikastani.

 Niin että mikäs onnenpotku tällä kertaa tarvittaisiin persuuksiin että sattuisin oikeaan aikaan siihen oikeaan paikkaan?  Ehkä olisi korkea aika aloittaa se miehen kanssa kauan haaveilemamme tanssiharrastus vaikka?! : D

...ja tämä taas keväällä 2011; oli aikaa olla pihalla pojan kanssa!
Kuvassa myös ne kuuluisat bonsait. :)

Samaan hengenvetoon vielä että joo, vaikka haluaisin kovasti jo palata työelämään ja saada sitä ”omaa” tekemistä eikä tämä kotona pyöriminen pitkän päälle oikein ole minua varten, niin ellei olisi nyt pelkoa siitä että jos pyörin pidempäänkin kotona niin vaikeutuu entisestään se töihin pääsy, ja taloudelliset  syyt siihen päälle (Italiassahan ei saa mitään tukia kotona oloon, muutaman kuukauden kestävää työttömyyskorvausta lukuun ottamatta), olisin mielelläni pojan kanssa kotona vielä, ainakin sinne leikkikoulun alkamiseen saakka eli ensi syksyyn. Viime kevät – töiden jättämisen jälkeen – ja kesä ovat olleet ehdottomasti elämäni parasta aikaa, kaiken sen turhautumisen ja syyllisyyden jälkeen mitä äitinä tunsin käydessäni töissä josta ei käytännössä edes saanut palkkaa. Onneksi, ONNEKSI, poika oli kotona mun äidin hoivissa. Ikuisesti kiitollinen ”aupair-mummulle” avusta ja huolenpidosta.

Nyt imurinvarteen! Täytyyhän kunnon italomamman kodin kiiltää. Ainakin yhden iltapäivän ajan silloin tällöin. ; )

*Lisätty myöhemmin* Tähän sopivasti lapsen suusta, kun kysyin pojalta äsken haluaako nähdä äidin blogin. Näytin alempaa kuvaa ja poika tunnisti että siinähän on hän itse sekä... BENSAITA. :D

Juhlapyhäkooste ja kakkukuorruttelua

Niin ne joulunpyhät vain hujahti ohi. Täytyy vaan taas sanoa että oli paras joulu ikinä! Olemme toki saaneet osaksemme sääliviä katseita tutuilta kerrottuamme viettäneemme joulun ihan vaan kolmistaan, mutta sehän kuuluu asiaan. Minulle vaan parasta joulunviettoa on se että saa laitella kivoja juttuja mutta ettei tartte stressata liiemmin mistään. Olisihan italialaistyyppisessä sukujoulussa omat hyvät puolensa, totta kai, seuraa ja eläväisempi fiilis, mutta sen rauhallisen kynttilänhämyisen tunnelmallisuuden saisi kyllä unohtaa.  Joten, hyvä näin!

Välipäivinä käytiin mm. retkellä aurinkoisessa ja kauniissa Castelfranco Venetossa ihmettelemässä keskiaikaista kaupunginmuuria ja vilkuilemassa antiikkimyyjien kojuja.  Toisena päivänä meillä oli ystäviä illallisella ja käytin heitä koekaniineina valmistaessani elämäni ensimmäistä kertaa karjalanpiirakoita! Niistä tulikin tosi hyviä ja helppotekoisuus yllätti (riisipuuron tein edellisenä iltana sekä kaulitsin taikinan levyksi ja otin muotilla pyörylät!), maistuivat italialaisillekin. Niin ja sainhan mä yhden työtarjouksenkin vuoden viimeisinä päivinä, harmi vaan kun paikka oli niin kaukana kotoa ja hankalan matkan päässä - jo pelkkä haastatteluun pääseminen olisi ollut vaikeaa - että jouduin sanomaan ei. No, uusi vuosi ja uudet kujeet senkin asian suhteen!

 

Poju ja Greta, 5kk

Uudenvuoden vastaanottajaiset vietettiin tällä kertaa kavereiden seurassa ja isolla porukalla, toisin kuin viime vuosien sohvaperunameiningillä.  Poika jaksoi vaihtelevasti illan, ensin aiheutti ongelmia nälkä ja väsy ja syöminkien päälle sitten pelkkä väsy.. mutta kun sai välillä levätä äitin sylissä ja melkein nukahtaakin niin sitten taas jaksoi juoksennella isompien lasten ja varsinkin suloisen Greta-koiran perässä taas vähän aikaa. Pojan hyvä ruokahalu herättää aina ihastusta (silloin kun malttaa vieraisilla ollessa yleensä syödä mitään..) ja sinne pikku massuun katosivat niin lohileivät, mustekalapasta kuin sienetkin. Äippä jalomielisesti ja pyyteettömästi jakoi varsinkin niitä mustekalan lonkeroita omalta lautaseltaan lapsensa nälkää tyydyttämään. :D Ohjelmana juhlissa oli Ruokailun (iso osa osallistujista oli calabrialaisia joten syötävää oli PALJON) ohella karaokea sekä tanssia, mm. tarantellaa - tietenkin. Itse olin enimmäkseen seinäkukkasena nuokkuva poika sylissä mutta käytiin me ainakin sitä letkajenkantapaista yhdessä hyppelemässä. Täytyy myöntää että hauskanpidon lisäksi syyllisyys kalvoi illan aikana kun pieni ei oikein olisi jaksanut kaikkea sitä valvomista ja odottamista ja melua ja menoa. Mutta loppujen lopuksi hyvin meni ilta ja omaatuntoa parantaa tieto siitä että yleisesti ottaen meidän arki menee aika lailla lapsen ehdoilla tai vähintäänkin hänen tarpeitaan kunnioittaen.

Miehen synttärikakku

Loppiaisena oltiin sitten taas syömässä ystävien luona ja pyöräytin viemisiksi ranskanpastillikääretortun jonka päälle tein vaahtokarkkimassasta kuorrutuksen ja koristeita. Olen ihaillen seurannut suomalaisia leivontablogeja ja tiettyjen ystävien taidonnäytteitä FB:n kautta ja itsekin innostuin kokeilemaan kakkukoristeita ennen joulua löydettyäni lähikaupasta valmista sokerimassaa. Värejä mulla ei ollut joten miehen synttärikakkuun tuli koristeeksi lumiukko, lumilyhty ja jääkarhu. : ) Eräs ihana FB-ystäväni ehti apuun ja lähetti etelästä jauhevärejä joita siis kokeilin heti tuon loppiaistortun koristeluun. Ajan kanssa noita värejä varmasti oppii käyttämään paremmin, nyt sirottelin valmiin vaahtokarkkimassan päälle ja vaivasin sisään mutta punainen ainakin jäi pilkulliseksi. Vaahtismassa vei sydämeni, aloittelijan tuurilla siitä tuli juuri täydellistä kakun päällystämiseen ja litteisiin koristeisiin. Muunlaisia en yrittänytkään tehdä tähän hätään. Itse asiassa viikonlopuksi pitäisi tehdä taas kakku, en vaan tiedä minkälainen. Mietintämyssy siis päähän!

Leivonta-aiheinen Lapsen suusta tähän loppuun. Tää on eiliseltä kun leivottiin mokkapaloja:

Minä: Miltäs maistuu meidän yhdessä tekemä kakku?

Poika: Kyllä maistuu hyvältä. Ja hienolta!

Ja toinen, päiväuniaiheinen (sen kunniaksi että yläkerrassa pitäisi nukkua tähän aikaan, sen sijaan siellä kukutaan vieläkin, hohhoijaa), eiliseltä tämäkin:

Poika sängyssään päiväunille asettumassa. Kutsuu mua ja menen katsomaan.

Poika: Äiti, sinä tulit!

Minä: Onko tullut kakka?

Poika, painean pään tyynyyn: Ei. Minä haluan LEPOA!

Tervetullut uusi vuosi!

Oikein moniväristä 

ja 

mielenkiintoista 

uutta vuotta 2012

 kaikille!

Pukin konttiin täytettä ja muutakin joulusälää

Meillä saa tänä jouluna lahjoja vain lapsi. Ja taitaa ne junaradat ja duplo-autot olla vähän meille vanhemmillekin. :) Ainakin isukille. Lahjat oli muka jo hankittu, maanantaina mies kävi töistä tullessaan hakemassa viimeisetkin, mutta innostuin sitten niin noista Mauri Kunnaksen kirjoista että etsin netistä niitä italiaksi ja samantein tilattiin pari. Tänään ne sitten saapui. Supernopeaa toimintaa, maanantai-iltana myöhään kun laitettiin tilaus menemään. Postikulujakaan ei tarvinnut maksaa kun tilaus ylitti 19 euroa. Nam.

En viitsinyt Koirien kalevalaa (La magica terra di Kalevala) vielä hirmuisesti selailla niin onpa sitten mullekin aattona jotain ylläriä ja kivaa puuhaa kun kuitenkin kyllästyn junaleikkeihin ennen noita perheen miespuolisia jäseniä. Toinen tilattu Kunnas on Arrivano i vichinghi joka meiltä siis löytyy suomeksikin.

No itse asiassa lahjat taidetaankin avata maan tavan mukaan tänä vuonna vasta joulupäivän aamuna. Periaatteessa lahjat on tapana avata monissa perheissä aattona keskiyön jälkeen, mutta lapset tietysti menevät usein nukkumaan aikaisemmin joten käytännössä siis seuraavana aamuna. Viime vuonna pojan ollessa siis 1,5v aloitimme availemaan lahjoja hänen kanssaan aattona illallisen päälle, mutta se oli vähän liian jännittävää puuhaa väsyneelle vesselille ja ehkä kolmannen paketin avaamisen alettua sanoi itse että riittää, ei ei. Nukkumaan siis mentiin, ja tänä vuonna tosiaankin suunniteltiin miehen kanssa avaavamme vain yhden kirjapaketin aattoiltana, sitä voi sitten katsella ja lukea iltasaduksi, ja kaikki muut lahjat vasta seuraavana aamuna niin leluilla saa ja jaksaa sitten leikkiä heti sydämensä kyllyydestä.

On tämä vanhemmuus tuonut joulunviettoonkin ihan eri säväyksen. Sanottakoon tähän että joulu on meille ja varsinkin minulle tärkeä tunnelmajuhla, emme juhli siis uskonnollisin perustein. Ennenkin ollaan miehen kanssa laiteltu joulukuusta ja valoja ja leivottukin jotain, mutta kyllä pojan syntymän jälkeen ja tänä vuonna varsinkin, kun on jo "isompi", tekee mieli ihan eri lailla paneutua luomaan sitä tunnelmaa ja perheen perinteitä. Aiheesta taisin mainita jo halloweenin aikaan, vaikka toki joulu juhlana painii ihan eri sarjassa.

Mulle on myös tosi tärkeää viettää joulua omassa kodissa omien tapojen kanssa. Toisaalta olisi mukava jos olisi vaikka muutama sukulainen juhlimassa meidän kanssa, mutta koskapa kaikki ovat kaukana niin kolmistaan ollaan. Anoppilassa en kamalan mielelläni vietä joulua, ihan siitä yksinkertaisesta syystä että en saa siihen joulun tunnelmaa yrittämälläkään. Ei ole kiinni kenenkään hyvästä tai pahasta tahdosta, heidän tapansa vaan ovat niin erilaiset kuin mihin minä olen tottunut. Joulunvietto kun ei siellä mielestäni poikkea juuri muista juhlista, ellei lahjoja ja joulukuusta (vilkkuvilla monivärivaloilla) oteta lukuun. Viimeksi kaksi vuotta sitten olimme heillä joulun ja mielestäni kaikki kiteytyy hyvin tähän tapahtumaan: kaikki hyväksyivät minun mieliksi yhden pienen kynttilän aattoillan ruokapöytään. Antipastojen aikana ensimmäinen poltti käsivartensa ojentaessaan jotain pöydän yli, kynttilöihin tottumattomana, ja suosiolla myönnyin että sen saa sammuttaa ja lopetin joulun teeskentelyn itsekin. ;)

Kertakäyttölautasia joulupöydässä ei kannata ehkä edes mainita? No joo, olihan ne punaisia kun arkena ovat valkoisia.

Suomalaista joulua Suomessa en ole päässyt viettämään pitkään aikaan, mutta eiköhän lähivuosina sellainen jäjestetä.

Eksyksissä..

Bloggerviidakossa nimittäin! Ilmeisesti muillakin on ongelmia blogilistan kanssa? Lisään sivuja, ne katoaa, lisään uudelleen, taas katoaa, luovutan ja sitten taas joku päivä ovatkin listalla. Kadotakseen taas seuraavaana. Höh.

Muutenkin tuntuu että olis kiva jotenkin älytä tästä enemmän. Olen koittanut lisätä itseäni joidenkin seuraamieni blogien jäseneksi. Onko se eri asia kuin seurata blogia julkisesti??

Ja sit jos haluan kommentoida toisen blogiin, en ole vielä ymmärtänyt logiikkaa millä saisin kommentoitua suoraan profiilillani.

No kai nää ennen pitkää avautuu, jopa mulle.

Lukemista kahdella kielellä

Sateiset ja harmaat päivät jatkuu. Kahtena edellisenä vuotena satoi muuten lunta juuri näin viikko-pari ennen joulua. Suli tietenkin pois muutamassa päivässä. Saataiskohan tänä vuonna luminen joulu, saataishan?! Jotenkin tähän säähän nyt sopii tällainen nostalgishenkinen lastenkirjapostaus.

Tänään taas luettiin ennen päiväunille menoa iki-ihania Inger ja Lasse Sandbergin Lapanen ja Lapaniina –kirjoja. Itse asiassa kaikki viisi hyllystä löytyvää. Pidin kirjoista itsekin lapsena ja poika on niihin myös tosi ihastunut, ovat vaan olleet vähän unholassa viime aikoina kun ollaan luettu enemmän noita isojen lasten kirjoja, eli Kunnasta jne. Herttaisen simppelit kuvat näissä, joissa silti riittää katsottavaa ja niitä NIIN jänniä ötököitä ja pikkulintuja melkein joka sivulla.

Lapasestahan on tehty piirroselokuvakin, sen voisi hankkia suomenkielisenä. Uudet versiot kirjoista ei miellyttäneet minua lainkaan kun vilkuilin Suomalaisessa viime Suomen-reissulla. Ihan väärin piirretyt kuvat. ;)

Muutama viikko sitten käytiin muuten ensimmäistä kertaa oikein kunnolla tutkimassa meidän kylän kirjastoa. Eihän näitä italialaisia kirjastoja oikein kotomaisiin voi verrata mutta se on jo hienoa että kirjasto yleensä kylästä löytyy, ja pikkulastenosastolla ainakin valikoima oli ihan kattava. Muutama oikea helmikin löytyi näin meikäläisen mittapuun mukaan: sama Mauri Kunnaksen Tassulan Tarinoita –sarjan kirja joka meillä on suomeksi sekä yksi Muumi-kirja. Hauska kun ovat päässeet isä ja poika lukemaan samoja tarinoita kuin me ollaan suomeksi luettu! Nimien käännökset on parhaita ja niille ollaan yhdessä pojan kanssa hihitelty.  Signorina Guendalina ja Tabacco, kuka arvaa? J Tassula on sitten Baulandia, italiassa bau bau = hauhau. Sitä Koiramäen käännöstä italiaksi en ole vielä löytänyt, jos joku lukijoista tietäis niin kertoohan!

Poika katseli yhtenä päivänä Herra Hakkarais-kirjassa olevaa karttaa ja puheli jotain siihen liittyen. Minä sitten kysyin että missäs se Suomi on.

Poika: "En löydä sitä mistään"

Minä: "Tuossa on Suomi"

Poika: "Siellä asutaan"

Minä:  "Joo-o. Kuka siellä Suomessa asuu?" Poika mietti mutta ei vastannut. Isovanhempia ajatellen yritin ehdottaa että siellähän asuu MU-

Poika tyytyväisenä: "MUUMEJA!"